Carribbean sun calling...

Ehei, en ole vielä varannut lentoja, vaikka tuosta otsikosta voisi olettaa että olen Karibialle suuntaamassa. Haaveissa vain siintää kuuma, kostea ilmasto ja ihanat palmut ja meri...ahhhhhh.

Saisin mahdollisesti syyskuun alussa reilun viikon loman töistä. Ala-asteella saamani kirjeystäväni asuu Trinidad&Tobagossa. Sain päähäni katsoa huvikseni lentoja, mitä maksaisivat ja...OVAT LIIAN HALVAT!!!!!!!!!!!!!! Kaiken hyvän lisäksi ystävälläni sattuu olemaan oma lomansa samaan aikaan. APUA!!!

Lähde: Total Vacations. Katsokaa nyt mikä paratiisi...

Ongelma on nyt vain majoitus. Ystävälläni on tilanne, että hänen luokseen en pysty menemään, heillä on asunnon etsiminen kesken ja tilaa ei ole. Hotellit maksavat varmasti hunajaa, ja budjetti ei kuitenkaan mikään miljoona ole. Nyt pitäisi sitten saada vinkkejä tai yllätyslöytöjä netistä, että saisi turvallisen, suht siistin ja kivan majoituksen. Hostellejahan varmaan löytyy pilvin pimein, se taas sitten on eri juttu että mihin uskaltaa päänsä yöksi painaa.

Jännittävää

Ikävä kyllä, Karibialla on vähän huono maine, ainakin mitä olen kuullut, näin rikollisuuden valossa. Siksi vähän jännittää. Reissuun kun olisin lähdössä ihan yksinäni. Tämmöinen pieni "äidin tuulettumisloma". Ei olisi kiva heti paratiisiin päästyään joutua ryöstetyksi tai jotain vielä pahempaa. Äh, ehkä pitäisi lopettaa niiden rikossarjojen tuijotus. Ei tosielämä ole kuitenkaan sarjojen elämän kaltaista :D

Rikossarjat ovat kyllä intohimoni. Hyllystäni löytyvät kaikki tähän asti julkaistut C.S.I-boxit (kaikista kolmesta tehdystä sarjasta) sekä nyt myös Criminal Minds-FBI-tutkijat sarja. Jälkimmäisessä ehdoton suosikkinäyttelijäni on Shermar Moore...roolinsa sarjassa on niin sympaattinen ja lämmin, että sellainen ystävä pitäisi olla jokaisella. Harmi vain, että sarjat harvoin toteutuvat tältä osin tosielämässä.

Nyt pitää lähteä viemään nappula päivähoitoon ja sitten hommiin...mutta jatkan postausta jälkeenpäin lisää :) Pidetään peukut pystyssä että Karibian loma onnistuisi!

Rankka päivä takana

Kyllä joskus pistää miettimään, miksi asioiden pitää mennä vaikeimman kautta. Menin tänään päivystykseen kontrolliin keskenmenoni vuoksi. Kohtu ei ollut tyhjentynyt, ja lääkärit sanoivat, että kaavinta olisi hyvä vaihtoehto. Itsekin olin siihen myöntyväinen. Halusin vain saada tämän ongelman pois alta.

Odoteltuani koko päivän päivystystoimenpidettä, lääkäri halusi tutkia minut vielä uudelleen. Hänen mielestään kohtuni oli vanhan sektioarpeni kohdalta sen verran ohut, että hän halusi erikoislääkärin mielipiteen, uskaltaako kaavintaa tehdä. Sana "ohut kohdunseinämä" kuulosti minusta aivan kamalalta ja järkytyin...onko kohtuni niin ohut, että se torpedoisi haaveeni saada lisää lapsia? Kaiken hyvän lisäksi lääkäri sanoi, että "en pysty tuohon vielä vastaamaan." Hiiteen lääkärit! Kai heidän pitäisi tietää???

Suutuinkin heille niin, että annoin heidän kuulla kunniansa. Mitkä lääkärit eivät osaa sanoa asioihin vastuaksia, joista jo pelottelevat?

Kohtua ei saatu tyhjäksi

Kaiken huipuksi, toimenpiteen jälkeen lääkäri totesi, että eivät saaneet kohtua tyhjäksi täysin. Etuseinämään oli jäänyt jokin "juntturassa" oleva kohta, jota eivät uskaltaneet kovin kovakouraisesti kaapia. Irti saadun materiaalin lähettivät patologille tutkittavaksi, ja minun pitäisi huomena mennä labrakokeisiin jotta katsottaisiin raskaushormoniarvo, jonka pitäisi laskea nyt kun keskenmeno on tapahtunut. Lisäksi saisin vielä kohdun tähystysajan, koska pitäisi katsoa, että kohtu saadaan täysin tyhjäksi...MIKSIIIIII??? Miksi tämän pitää mennä näin vaikeasti???

Pelkään suunnattomasti, että menetän mahdollisuuteni saada vielä lapsia. Koulutukseni puolesta tiedän, että mitään ei ole vielä menetetty, että lasten saaminenkin on mahdollista. Mutta sitten kun ajattelen asiaa ei-ammattilaisena, ja täysin vain omalta kohdaltani, niin pelko on suunnaton. En mitään muuta tahdo niin paljon kuin taas oman pienen nyytin joka tuoksuisi ihanasti vauvalle...

Nyt te, ketkä uskotte rukouksen voimaan, haastan ja pyydän teitä, rukoilkaa puolestani. Olo on epätoivoinen ja masentunut.

Vohveleita ja leikin riemua

Rakas mieheni päätti eilen illalla olla ihana, ja pyöräyttää minulle iltapalaksi vohveleita <3 Rakastan niitä, ihania, rasvaisia, sokerisia kaloripommeja!



Aina aiemmin jotenkin ajattelin, että vohvelit eivät ole lähellekään niin hyviä, kuin esim. letut. En tajua, miksi näin ajattelin. Chicagossa reissatessani kävin aivan ihanassa kahvilaravintolassa aamiaisella, jossa sai Belgialaisia vohveleita. Ne olivat aivan uskomattoman ihania...vaikka olivatkin vain tavallisia vohveleita, mansikoiden, banaanisiivujen, mustikoiden, kermavaahdon sekä runsaan vaahterasiirapin kera. Tämän jälkeen rakastuin vohveleihin loppuiäkseni.

Äitienpäiväiloa

Mieheni kyseli, mitä toivoisin äitienpäivälahjaksi. Minun on aina ollut vaikea keksiä toivomuksia, makuni kun tahtoo olla melkoisen kallis. Tottakai olisi ihanaa saada aina uusia timanttikoruja, alusvaatteita, kauneushoitolakäyntejä, kaikkea vastaavaa. Kaupassa kierrellessäni silmiini kuitenkin iski aivan ihana vohvelirauta.

Voi kuullostaa jotenkin tylsältä ja naurettavalta toivoa äitienpäivälahjaksi, tai lahjaksi yleensäkään, vohvelirautaa tai muuta vastaavaa kodinkonetta, mutta minä päätin toivoa sitä. Vanha vohvelirautani oli vuodelta miekka ja kivi, ja sillä tehdyt vohvelit, joskus vuonna x, eivät todellakaan olleet hyviä. Tällä uudella, Obh Nordican vohveliraudalla tehdyt vohvelit...AAAAAAAAAWWWWWW!!! Kielen vievät mennessään. Maku on taivaallinen...mansikoiden, kermavaahdon, banaanisiivujen sekä tietenkin runsaan vaahterasiirapin kera...harmi vaan, että vatsa kasvaa mikäli niitä useasti mutustaa. Noh, kait sitä voi silloin tällöin herkutella...voihan? ;)

Lapsen aito ilo

Poikaani odottaessani pelkäsin, miten osaisin leikkiä hänen kanssaan. Itselläni on yksi vanhempi sisar, eikä minulla ole ollut kokemusta poikien kanssa leikkimisestä, muuta kuin serkkuni kanssa pienenä, sekä toki hoitopaikassa. Mutta kuitenkin, leikkikokemukseni olivat pitkälti tyttöjen nukkeleikeistä. Onneksi huoleni oli turha...pienen kanssa keksii leikkejä milloin mistäkin. Kuten hupparin hupun sisään piiloon menemisestä...



Pienen naurua ja iloa on niin ihana seurata, oma sydän siinä hypähtää. Se riemu ja ilo on niin aitoa, ei mitään teeskenneltyä...oman pienen kanssa on niin ihana leikkiä <3

Eikä leikin tarvitse loppujen lopuksi mitään monimutkaista olla. Olemme tehneet legoista hiekkakakkuja sadepäivänä, jolloin hiekkalaatikolle ei ole ollut menemistä, menneet peiton alle piiloon ja huutaneet isiä etsimään, ja, mikäli muuta ei ole keksitty, katsottu yhdessä sylikkäin Muumeja ja Nalle Puhia videolta.

Tiikerin pomput

"Pör, pör, ja pör pör pör! Pir, pir, ja pir pir pir!" Tiikerin laulut ja hypyt ovat poikani mielestä kaikista kivoimmat. Niitä katsoessa nauru tulee helposti, ja pienet silmät tuikkivat ilosta. On se hieno asia, että nämä vanhat ja hyvät lastenohjelmat vielä löytyvät valikoimista. Ihan liikaa mielestäni on tullut lapsille väkivaltaisia ja ihmeellisiä robottiaiheisia ohjelmia.

Omassa lapsuudessani parhaita olivat TaoTao, Liisan seikkailut Ihmemaassa, Peukaloisen retket, Maija Mehiläinen...minne ovat nämä iloiset ja lempeät ohjelmat kadonneet? Onneksi niitä tulee uusintoina välillä, mutta miksi ihmeessä näitä korvaamaan ovat tulleet kaikki muut hölynpölyohjelmat? Sitten ihmetellään, miksi lapset ovat äkkipikaisia ja levottomia, väkivaltaisiakin. Mitä muuta voisivat olla, kun "lastenohjelmat" antavat kuvan, että vaikka kaveria vähän lyö, mitään ei tapahdu?

Mielestäni vanhempien tulisi tutustua ohjelmiin, joita antavat lastensa katsella. Näin ehkäistäisiin ehkäpä monia lasten hämmennyksiä ja pelkoja. Ikärajat eivät ole vain huvikseen ohelmiin asetettuja, itse en antaisi 15v lapseni katsoa K18-ohjelmaa, vaikka hän vaikuttaisikin ikäisekseen kypsältä. Tai pienen 2v:ni katsoa K7 ohjelmaa, edes yhdessä kanssani. Olen ehkä tiukka, mutta ei lapsellani ole ketään muutakaan, kuka suojelisi hänen kehitystään ja ajatusmaailmaansa.

Itse olin lapsena hyvin herkkä. Näin helposti painajaisia, mikäli olin vahingossakin sattunut näkemään jotain jännittävää ja pelottavaa televisiosta. Toivon, että osaan suojella omaa lastani tältä.

Televisio on hyvä väline, jota katsomalla voi oppia paljon asioita ja jossain mielessä esim. lastenohjelmat mielestäni rikastavat lapsen mielikuvitusta ja voivat olla hyvää ajanvietettä, tietyin aikarajoituksin. Koko päivää ei tarvitse ruutua tuijottaa, kukin vanhempi määrittää lapselleen sopivat rajat. Toki monissa lastenohjelmissakin on pelottavia kohtauksia, jotka voivat pientä pelottaa ja hämmentää. Vanhemman tulee silloin olla lähettyvillä ja valmiina selittämään ja lohduttamaan. Pieni oppii seuraamalla ja kuuntelemalla vanhempiaan. Toivottavasti osaan olla omalle lapselleni paras mahdollinen äiti <3

Ruokaa ja shoppailua kera rakkaan ystävän

Tänään pääsin tuulettumaan kaupungille, kun kävimme syömässä ja shoppaamassa ystäväni kanssa. Kiitos, ihana kisu! Pitkään aikaan emme olleet tavanneet, olikohan peräti edellisestä treffaamisesta kulunut päälle vuosi? Seuraavaan kertaan ei saa mennä yhtä kauan!

Kävimme Santa Fe-ravintolassa syömässä, ja täytyy todeta, että hyvää oli. Söin pihviä ja lohkoperunoita, perunat tosin olivat mielestäni turhan mausteiset. Join ihanaa punkkua ja ruokailun päätteeksi menimme shoppaamaan. Löysin kivan yöasun, (mielipidettä voisi sitten kysellä tuolta kaksilahkeiselta myöhemmin ;) ) kivan oloasusysteemin sekä ihanat pörrölämpösukat. Pienelle miehelle löysin kivan tiikerikuvioisen t-paidan sekä parit Ruskovillan villasukat viileämpiä ilmoja ajatellen.

Tuulista ja vesisadetta

Tänään on ollut koulujen päättäjäispäivä. Keli on ollut mitä surkein: kylmää tuulta sekä rankkaa vesisadetta. Toisaalta se on hyväkin, hillitsee ehkä osaltaan juhlimisintoa iltaisella. En jaksa ymmärtää tätä Suomen "juhlakulttuuria": miksi pitää vetää pää täyteen? Mitä se alkoholi oikein auttaa? Tuleehan siitä hetkeksi hauska fiilis, naurattaa, huvittaa, ja on mukamas niiiiiiin hauskaa. Mutta sitten seuraavana päivänä, onko sitten enää hauskaa? Pää kipeänä, parhaassa tapauksessa vessanpönttöä halaten, ruoka ei maistu, ja saattaa kuulla kavereilta että mitä "hauskaa" tulikaan tehtyä.

Itse ainakin pidän mieluummin juhlimisesta ihan limsan voimin: muistanpa ainakin kaikki tapahtumat, voin olla varma, etten ole tehnyt mitään noloa tai sellaista, mitä oikeasti en tekisi, eikä tarvitse yöllä/seuraavana päivänä herätä omasta oksennuksesta.

Voi, kun ihmiset ymmärtäisivät, että ei sitä viinaa tarvita niin suurissa määrin. Hyvän ruoan kanssa on kiva ottaa lasillinen punaviiniä tai siideriä/olutta, mutta eipä sitä tarvitse sen pidemmälle viedä. Mitä hauskaa on siinä, että höpisee ihan sekavia, hyvä että pysyy pystyssä, pahimmassa tapauksessa hyppää sänkyyn tuiki tuntemattoman kanssa tai jonkun tutunkin? Selvinpäin juhliminen on miljoona kertaa hauskempaa, uskallan väittää!

Sirkushuvia

Lähistöllämme esiintyi tänään sirkus, jonne ajattelin mennä pienen poikamme kanssa. Saavuimme paikalle, esitys alkoi klo 18. Hienoja trapetsiesityksiä sekä jonglööritemppuja näimmekin, sekä suloisia koiria ja minihevosen. Väliajan koittaessa kuitenkin päätimme lähteä kotiin, koska pikkuisemme väsyi ja alkoi kiukutella. Se on jännä, miten pikkuiset hermostuvat väsymyksen koittaessa. :)

Sirkus sinänsä oli ihan ok, se mitä ehdimme näkemään. Tosin ei vetänyt vertoja sirkus Finlandian esityksille, jotka näin viimeksi joskus ehkä 10v sitten. Tämä olikin joku pienempi sirkus, jossa esiintyi pääasiassa Romanialaisia ja Bulgarialaisia esiintyjiä.

Väliajalla lapsille oli poniratsastusta, kuvankin yritin ottaa pikkuisestani ponin selässä, mutta kuva valitettavasti epäonnistui. Laitan tähän toisen kuvan, jossa ratsastamme yhdessä vähän isommalla hepalla ystäväni tallilla jokin aika sitten :)

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä!

Mielialan suhteen tuo otsikko pitää paikkansa. Välillä paistaa aurinko, sitten sataa vettä ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, mutta silti, kesä on täällä. Eteenpäin on mentävä, katsottava kohti uusia haasteita.

Yksi keskenmeno ei saa koitua maailmanlopuksi. Loppujen lopuksi, niitä sattuu raskauksista niin paljon että tuskinpa olisi maailmassa yhtään muksua, tai ainakaan näin paljon mitä nyt, mikäli keskenmenon kokeneet olisivat lannistuneet. Ei muuta kuin harjoittelua lisää ja toivotaan että seuraava onnistuu ;)

Saisi jo tämä sairaslomailu loppua...

Usein töissä käyvät ihmiset väsyvät ja ajattelevat, että "kunpa tulisin kipeäksi jotta saisin levätä kotona". Itse en kyllä lukeudu näihin...alkaa ottaa nimittäin tämä saikkuilu päähän ja rajusti.

Aloitin työt huhtikuun alusta, ja nyt olen varmaan jo viidettä kertaa sairaslomalla. Ensin iski mahatauti, sitten yleisinfektio joka ei ottanut loppuakseen, sitten tämä keskenmeno. Nyt viimeisin sairasloma, joka lätkäistiin käteeni tänään, johtuu pitkittyneestä ja rajusta vuodosta keskenmenon jälkeen. Miksi tämä piina ei voi jo loppua? Miksi? Pelkään, mitä töissäkin ajattelevat, kun kokoajan olen sairaslomalla. Eihän näille mitään voi, jos on sairas niin on sairas, mutta...noh, kai tämäkin on työmoraalista hyvä merkki, että tuntuu pahalta olla kotona?

On jotenkin niin masentavaa olla sairaslomalla, kun tuntee itsensä päällisin puolin työkykyiseksi. Lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä, että nyt pitää tarkkailla kotona ja hoitaa itsensä kuntoon. Uskottavahan sitä on, kun lääkäri näin sanoo...

Nyt sitä sitten ollaan saikulla maanantaille asti. Huomena sain käskyksi ottaa lisää kohtua supistavia tabletteja, maanantaina sitten jälkikontrolli, ja mikäli kohtu ei ole tyhjentynyt, sitten kaavinta ilmeisesti. Masentava ajatuskin...nyt peukut pystyyn että pillerit tehoavat!

Ystävän treffailua

Lauantaille olin jo aiemmin sopinut, että menisin ystäväni kanssa keskustaan syömään ja pyörimään. Toivottavasti suunnitelmat eivät nyt mene mönkään...tätä ystävääni en ole pitkään aikaan tavannut, ja on jo ikävä <3 Joidenkin ystävien kanssa on mukava treffailla ja höpistä ihan jonninjoutavia...tämä ystävä on sellainen <3

Jos pitäisi kuvailla ystävääni, mitä eläintä hän muistuttaisi, se olisi helppoa: Suloinen puskeva kisuliini <3 Miksi? Hän rakastaa kismissejä, ja jotenkin hänestä vain tulee sellainen fiilis, kuin hän olisi sellainen suloinen kehräävä kisumisu <3 Rakas hyvä ystäväni <3 Kiitos, että olet olemassa <3

Sadepäivän mietelmiä

Kyllä sen huomaa, miten sateisena päivänä myös mieliala on apeampi. Tänään on ollut myös kipuja aiempaa enemmän, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Kaitpa se kuuluu asiaan, että toisena päivänä voi paremmin ja toisena sitten huonommin...tiedä häntä.

Töissä nyt iltavuorossa, ja hetkellisesti on rauhallisempi tilanne. Aikaa jopa miettiä omia mietelmiä...se tosin ei ole niinkään kivaa.

Sydämessä tuntuu tyhjältä. Kuin jotain puuttuisi. Valtava kaipuu siihen, että saisi kantaa sisällä uutta elämää. Toteutuukohan se unelma enää? Jonkun teistä mielestä tämä voi olla naurettavakin pelko, mutta jokaisellahan meistä on ne omat pelkomme. Itse jotenkin pelkään nyt, että haave toisesta pienestä ei koskaan toteudu. Ensimmäistä yrittäessä meni jo aikansa, päälle vuosi, toinen päätyi keskenmenoon...voisikohan se kolmas sitten olla edes normaali? Vai tuleeko sitä koskaan?

Keitä täällä vierailee?

Edelliseen postaukseeni, jossa kyselin, keitä täällä vierailee ja mistä olette tänne tienne löytäneet, ei ole vielä kommentteja tullut. Kiinnostaisi kovin kuulla :) Sekä myös toiveita, mistä bloggaisin seuraavaksi. Aina kun ei ole niitä aiheita niin helppo löytää, ja sitten tahtoo bloggausväli venyä pitkähköksikin. Tosin, kuten mieheni, joka bloggailee melkeinpä työkseen ja on paremmin tietoinen tästä netin ihmeellisestä maailmasta kuin minä, opasti minua kerran, että: "Parempi blogata silloin kun oikeasti on asiaa, eikä vain yrittämällä yrittää keksiä aiheita, koska silloin helposti väsähtää."

Tämä tietenkin on totta, mutta mielelläni kirjoittelisin useamminkin, joten antakaahan ehdotuksia! :)