Anteeksi rakkaat lukijani, että olen ollut jälleen hirveän pitkään hiljaa. Alkuvuosi on ollut stressaava ja väsyttävä, enkä ole jaksanut paljoa muuta kuin raahautua työharjoitteluun ja sieltä kotiin, syömään, suihkuun ja nukkumaan ja aamulla taas sama rumba uudestaan. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoitella, sillä niin paljon on tapahtunut.
Viimeinen työharjoitteluni oli aivan uskomattoman ihana. Koin olevani työyhteisön jäsen, minua kunnioitettiin, minuun luotettiin, tunsin yksinkertaisesti olevani yksi porukasta. Ei tietoakaan sellaisesta ylenkatsomisesta, mitä niin usein olen saanut opintojeni aikana monessa harjoittelupaikassa osakseni, vain sen vuoksi, että olen opiskelija. Mutta tämä viimeinen paikka todella kruunasi kaiken: ei voi kuin sanoa: KIITOS!!!
Toivottavasti pääsen joku päivä tuonne synnytysosastolle töihinkin. Synnytysten hoitaminen todella on osa minua, se asia, mitä tahdon elämässäni tehdä. On se niin ihanaa ja uskomatonta, kun saa äitiin yhteyden ja kannustaa häntä alusta loppuun saakka, ja vihdoin, kovan punnertamisen tuloksena, saa nostaa uuden elämänalun äidin rinnoille ja saa olla yhdessä perheen kanssa iloitsemassa. On tämä kätilön ammatti vain jotain niin ihanaa <3
Tällä hetkellä paikkoja vain ei ollut auki synnärissä, joten aloitan nyt 2.4. lapsivuodeosastojen sisäisenä sissinä. Eli käytännössä tuurailen lyhytaikaisia sairaslomia, mutta sopimus on sovittu tosiaan jo pidemmäksi aikaa. Pohjana on äitiysloman sijaisen äitiysloman sijaisuus, ja hommia jatkuisi vuoden loppuun saakka jos vain tahdon tehdä :) Kätilön hommia nämäkin, niin mikäjottei. Tyvestä puuhun noustaan, eikä mikään työkokemus ole huono asia. Moni synnytyssalikätilö on aloittanut vuodeosastoilta, ja olen kuullutkin, että monesti on jopa hyvä kerätä hieman kokemusta ennen saliin siirtymistä. Katsotaan sitten, missä vaiheessa unelmani toteutuu ja pääsisin saliinkin asti :)
Postaukseni otsikko kuvastaa muutamaa asiaa: opintojeni päättymistä ja työskentelyn alkua. Aivan oikein...minä sitten vihdoin valmistuin! Sain kuin sainkin myös lopputyön tehtyä, vaikka vihaan sydämeni pohjasta akateemisia kirjoitelmia. Mutta tänään ovat kaikki suoritukset napsahtaneet opintorekisteriin ja kiikutin opintotoimistoon todistuksenanomiskaavakkeen. 30.03.2012 pitäisi sitten tulla ihan virallinen paperi, jossa todetaan, että olen laillistettu kätilö <3
Viikon kuluttua lähdemme koko perhe lomailemaan Yhdysvaltoihin. Pääsen vihdoin ja viimein näkemään sisareni ihanan pikku tylleröisen, joka syntyi Chicagossa päivää ennen isänpäivää 2011 <3 Tädin pieni tylleröinen <3 Ensin suuntaamme New Yorkiin ja käymme ihmettelemässä Central Parkia ja Empire State Buildingia, sekä toki myös World Trade Centerin muistomerkkiä, mikäli mahdollista. Ja paljon muuta. Syömme Papa Jonesissa itsemme palloiksi (ihan kuin sitä emme jo olisi...) ja pyörimme jalat taskuissa pitkin Nykin pääkatuja. Mahtaa siinä olla näky...:D Jospa joku julkkiskin sattuisi näköpiiriin. Eniten kuumottaisi nähdä David Caruso C.S.I Miamista, mutta todennäköisyys siihen saattaapi olla hieman liian pieni. Mutta, nobody knows :)
maanantai 27. helmikuuta 2012
lauantai 31. joulukuuta 2011
Ihanaa Uutta Vuotta 2012!!!
Onpas kulunut aikaa edellisestä päivityksestä. On ollut hulinaa ja huisketta niin paljon, että ei ole paljoa aikaa kirjoituksille valitettavasti jäänyt. Pieni ukkomme on oppinut kävelemään, työharjoittelun ensimmäinen osa on takana, joulut on juhlittu ja Uutta Vuotta nyt ollaan ottamassa vastaan. Tosin taitaa tuo vuosi vaihtua meidän perheessämme visusti peiton alla, viime yö oli ylösnousemista klo 00 alkaen n. tunnin välein, pieni mies kun ilmeisesti kärvisteli eilen otettuja influenssa- ja twinrix (a+b hepatiitit)-rokotteita. Aamulla lisäksi pääsin kokeilemaan luovuuttani mattopyykille pesutupaan, jossa ei ole mattojen pesuun sopivaa puutarhaletkua (esim.), koska ihanainen hauvamme oli ilmeisesti latkinut illalla/yöllä rakkonsa turhan täydeksi ja joko olimme liian väsyneitä aamulla huomataksemme herätysyritykset, tai sitten hauveli oli yrittänyt olla kohtelias eikä tullut herättämään ollenkaan. WC suihkulla se pesu sitten onnistui, mutta maton kuivausnaruille nostamiseen tarvittiin kyllä hieman suurempia lihaksia kuin omani. Onneksi kotona on mörssärimies, jolta habaa löytyy.
Joulun aikaan meinasimme käydä sukuloimassa anopin luona, mutta valitettavasti meinaaminen todellakin jäi vain suunnitteluksi. Tie, jota ajoimme, oli aivan peilijäässä, ja matkantekomme tyssäsi ensimmäiseen pieneen mäkeen. Auto ei suostunut menemään ylös mäkeä, vaan lähti luisumaan alaspäin, perän viettäessä ojaan. Puoliksi ojassa ollessamme totesimme, että "tästä ei kyllä nyt päästä normaalein keinoin" irti...trarktorin olisimme paikalle saaneet X-ajan kuluttua, joten päädyimme siihen, että itse pitää yrittää pärjätä. Niinpä minä, hienoisen paniikin hiljalleen mieltäni vallitessa, siirryin rattiin, ja rakas mörssärimieheni otti ja työnsi. Minä käänsin ja peruutin, käänsin ja menin eteenpäin, mieheni työnsi. Niin pääsimme irti, ja pois pinteestä. Ikävä kyllä, miehelläni sitten niksahti niskassa tuo työntöhomma, ja hän pääsi muutaman päivän ajan leikkimään Batmania. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Paitsi että valitettavasti anoppilareissu jäi tällä kertaa väliin.
Pieni miehemme tosiaankin on oppinut kävelemään. Nyt mennään jo niin lujaa, että välillä melkein tulee juoksuaskeliakin. Ja äiti ja isi ovat ihmeissään, kun pitäisi kaikkialle päästä juoksemaan, ja silmät pitäisi olla selässäkin. Pikkuisen kävelytaito helpottaa arkea toisaalta, mutta sitten, kaikella on se kääntöpuolensa. Enää ei tosiaankaan ole sitä rauhaa, että voisi jättää toisen istumaan lattialle leikkeihinsä ja itse vaikka lukea lehteä. Ehei...se vaihe on ohitettu jo ajat päivät sitten.
Aika menee ihan liian nopeaan...samalla se menee ihanan nopeaan. Minimies oppii päivittäin uutta, ja tuntuu, että vastahan hän oli pieni vauva, mihin se pikkuinen avuton nyytti onkaan kadonnut ihan muutamassa päivässä? Nyt pienelle on tullut selkeä äiti-vaihe...edes vessaan ei aina meinaa päästä, kun pieni jo sydäntä särkevästi itkee oven takana ja haluaa mukaan. Onneksi pyykinpesukone on sen verran mielenkiintoinen aparaatti, että mikäli vessareissulle pitää kummi ottaa mukaan, niin homma hoituu ;)
Äidin pikku-apulainen tämä minimies kyllä on. Roskat nostetaan lattialta/pöydältä hienosti pinsettiotteella äidin käteen, pyykinpesukone täyttyy ja käynnistyy varsin hienosti, ja astianpesukonekin menee päälle ihan oikein. Ja ikäähän on vasta 1v 4kk...pian äiti saa varmasti oikein ihanan apurin :)
Mutta: Oikein ihanaa Uutta Vuotta teille, lukijani. Toivottavasti alkava vuosi 2012 tuo mukanaan paljon ihanaa ja uutta!
Joulun aikaan meinasimme käydä sukuloimassa anopin luona, mutta valitettavasti meinaaminen todellakin jäi vain suunnitteluksi. Tie, jota ajoimme, oli aivan peilijäässä, ja matkantekomme tyssäsi ensimmäiseen pieneen mäkeen. Auto ei suostunut menemään ylös mäkeä, vaan lähti luisumaan alaspäin, perän viettäessä ojaan. Puoliksi ojassa ollessamme totesimme, että "tästä ei kyllä nyt päästä normaalein keinoin" irti...trarktorin olisimme paikalle saaneet X-ajan kuluttua, joten päädyimme siihen, että itse pitää yrittää pärjätä. Niinpä minä, hienoisen paniikin hiljalleen mieltäni vallitessa, siirryin rattiin, ja rakas mörssärimieheni otti ja työnsi. Minä käänsin ja peruutin, käänsin ja menin eteenpäin, mieheni työnsi. Niin pääsimme irti, ja pois pinteestä. Ikävä kyllä, miehelläni sitten niksahti niskassa tuo työntöhomma, ja hän pääsi muutaman päivän ajan leikkimään Batmania. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Paitsi että valitettavasti anoppilareissu jäi tällä kertaa väliin.
Pieni miehemme tosiaankin on oppinut kävelemään. Nyt mennään jo niin lujaa, että välillä melkein tulee juoksuaskeliakin. Ja äiti ja isi ovat ihmeissään, kun pitäisi kaikkialle päästä juoksemaan, ja silmät pitäisi olla selässäkin. Pikkuisen kävelytaito helpottaa arkea toisaalta, mutta sitten, kaikella on se kääntöpuolensa. Enää ei tosiaankaan ole sitä rauhaa, että voisi jättää toisen istumaan lattialle leikkeihinsä ja itse vaikka lukea lehteä. Ehei...se vaihe on ohitettu jo ajat päivät sitten.
Aika menee ihan liian nopeaan...samalla se menee ihanan nopeaan. Minimies oppii päivittäin uutta, ja tuntuu, että vastahan hän oli pieni vauva, mihin se pikkuinen avuton nyytti onkaan kadonnut ihan muutamassa päivässä? Nyt pienelle on tullut selkeä äiti-vaihe...edes vessaan ei aina meinaa päästä, kun pieni jo sydäntä särkevästi itkee oven takana ja haluaa mukaan. Onneksi pyykinpesukone on sen verran mielenkiintoinen aparaatti, että mikäli vessareissulle pitää kummi ottaa mukaan, niin homma hoituu ;)
Äidin pikku-apulainen tämä minimies kyllä on. Roskat nostetaan lattialta/pöydältä hienosti pinsettiotteella äidin käteen, pyykinpesukone täyttyy ja käynnistyy varsin hienosti, ja astianpesukonekin menee päälle ihan oikein. Ja ikäähän on vasta 1v 4kk...pian äiti saa varmasti oikein ihanan apurin :)
Mutta: Oikein ihanaa Uutta Vuotta teille, lukijani. Toivottavasti alkava vuosi 2012 tuo mukanaan paljon ihanaa ja uutta!
tiistai 29. marraskuuta 2011
Unikoulutusta
Pieni miehemme on parin vkon ajan päättänyt yöllä heräillä, ja valvoskella unta hakien jopa 2.5h. Äidistä ja isistä se on tuntunut todella raskaalle...selkeästi jokin juttu, ettei osaa/uskalla nukahtaa yksin herättyään. Nyt päätin, että tämän on loputtava. Päätin aloittaa unikoulun.
Ensin mietin, olisiko huudatus hyvä. Muutaman kerran paniikissa itkevän pienen luo mentyäni päätin, että tämä ei toimi meillä. Päätin sitten kokeilla ns. tuoli-menetelmää, tosin ilman tuolia. Laitoin pienen sänkyyn, ja menin ovelle seisomaan, ja sanoin, että "käy nyt pieni nukkumaan, äiti seisoo tässä ovella". N.35min tätä touhua piti toistaa, kunnes yllätyksekseni pikkuinen otti ja nukahti. Eikä sieltä huoneesta vieläkään mitään ylimääräistä kuulu...joskohan tämä vaikka toimisi??? Huominen näyttää, miten menee. Nehän väittävät, että kun unikoulun aloittaa, eka ilta on pahin, ja sitten alkaa tasaisesti helpottamaan. Katsotaan, kuinka meillä käy.
Yksi unikouluhan meillä on läpi käyty, nimittäin se, että pieni suostui nukahtamaan ilman heijausta omaan sänkyynsä. Ennen kun nukahtamisrituaali oli se, että nukutettiin syliin/kainaloon heijaten. Päätimme, että kun pieni siirrettiin omaan huoneeseensa nukkumaan, niin heijauksenkin on loputtava. Ja se tehosi oliko kolmessa-neljässä yössä, pieni oppi nukahtamaan omaan sänkyynsä, tosin äidin tai isin käsi päällä/silittäen. Nyt sitten luvassa tuo, että oppisi sen että ei ole hätää nukahtaa yksin. Pitäkää peukkuja!
Työharjoittelussa on mennyt vaihtelevasti. On yllättävän hankalaa saada kunnollinen ote vastasyntyvästä vauvasta; etusormet pitäisi saada juuri oikein hartioiden taakse, ja kunnon ote, ettei pieni tipu. Ei, en ole tiputtanut onneksi ainuttakaan, mutta on ollut hankaluuksia tuon otteen löytämisessä. Tänään mielestäni onnistuin melko hyvin. Jospa ylihuomena taas paremmin :)
Huomena onkin luvassa perhevalmennusryhmämme pikkujoulut. Olemme viettäneet säännöllisesti aikaa yhdessä valmennuksen päättymisen jälkeen, ja huomena olisi sitten pikkujoulut luvassa. Sinne siis :) Ihanaa vähän päästä kahvittelemaan tuttujen mammojen seurassa, katsellen, kun pienet leikkivät lattialla.
Hyvää joulun odotusta kaikille :)
Ensin mietin, olisiko huudatus hyvä. Muutaman kerran paniikissa itkevän pienen luo mentyäni päätin, että tämä ei toimi meillä. Päätin sitten kokeilla ns. tuoli-menetelmää, tosin ilman tuolia. Laitoin pienen sänkyyn, ja menin ovelle seisomaan, ja sanoin, että "käy nyt pieni nukkumaan, äiti seisoo tässä ovella". N.35min tätä touhua piti toistaa, kunnes yllätyksekseni pikkuinen otti ja nukahti. Eikä sieltä huoneesta vieläkään mitään ylimääräistä kuulu...joskohan tämä vaikka toimisi??? Huominen näyttää, miten menee. Nehän väittävät, että kun unikoulun aloittaa, eka ilta on pahin, ja sitten alkaa tasaisesti helpottamaan. Katsotaan, kuinka meillä käy.
Yksi unikouluhan meillä on läpi käyty, nimittäin se, että pieni suostui nukahtamaan ilman heijausta omaan sänkyynsä. Ennen kun nukahtamisrituaali oli se, että nukutettiin syliin/kainaloon heijaten. Päätimme, että kun pieni siirrettiin omaan huoneeseensa nukkumaan, niin heijauksenkin on loputtava. Ja se tehosi oliko kolmessa-neljässä yössä, pieni oppi nukahtamaan omaan sänkyynsä, tosin äidin tai isin käsi päällä/silittäen. Nyt sitten luvassa tuo, että oppisi sen että ei ole hätää nukahtaa yksin. Pitäkää peukkuja!
Työharjoittelussa on mennyt vaihtelevasti. On yllättävän hankalaa saada kunnollinen ote vastasyntyvästä vauvasta; etusormet pitäisi saada juuri oikein hartioiden taakse, ja kunnon ote, ettei pieni tipu. Ei, en ole tiputtanut onneksi ainuttakaan, mutta on ollut hankaluuksia tuon otteen löytämisessä. Tänään mielestäni onnistuin melko hyvin. Jospa ylihuomena taas paremmin :)
Huomena onkin luvassa perhevalmennusryhmämme pikkujoulut. Olemme viettäneet säännöllisesti aikaa yhdessä valmennuksen päättymisen jälkeen, ja huomena olisi sitten pikkujoulut luvassa. Sinne siis :) Ihanaa vähän päästä kahvittelemaan tuttujen mammojen seurassa, katsellen, kun pienet leikkivät lattialla.
Hyvää joulun odotusta kaikille :)
maanantai 21. marraskuuta 2011
MINÄ SAIN SEN PAIKAN!!!!!!!!!
JIPIIIIIIII!!!!! Tunnin taistelun jälkeen huomasin saaneeni harjoittelupaikan varauksen keväälle Naistenklinikan synnytyssalista. Erittäin haluttu paikka, kaikki paikat yleensä ovat varattuja. Portaali, jonka kautta varaukset harjoitteluihin tehdään, on aina, joka ikinen kerta, kun paikat aukeavat hakuun, jumissa ja tukossa. Niin tänäänkin. Kirjauduin sisään hyvissä ajoin, tuntia aiemmin, kun portaali aukeaa. Päivitin sivua, ja 10min ennen aukeamisaikaa, sivusto heitti minut pihalle ja kieltäytyi päästämästä enää takaisin. Muutamat ärräpäät päästettyäni ja jo masennuttuani täysin, pääsin vihdoin sisään. Tunnin yrittämisen jälkeen. Varatessani paikkaa, portaali totesi kylmästi: "Varaus ei onnistunut. Sinulla on jo varauksia kyseiselle jaksolle johonkin paikkaan". Olin että WHAT????? En tietääkseni ollut varannut mitään paikkaa mihinkään, koska kevään harjoittelupaikat aukesivat vasta tänään varaukseen. Menin katsomaan "omat varaukset" kohtaa, ja: Siellä se paikka oli varauksessa minulle!!! Joko portaali sittenkin oli varannut sen mutta jotenkin sössi taas vaihteeksi, tai sitten joku, ehkä opettajani, minulle kertomattaan, oli jotenkin varannut paikan valmiiksi minulle. Mutta, epäilyksistäni huolimatta, tarkistettuani asian moneen moneen kertaan, paikka todella on minulle varattuna! Voi miten onnellinen olenkaan nyt. Taistelu iki-ihanan Jobstepin kanssa loppui tänään! Enää en tule tappelemaan kyseisen ihanan takkuilevan portaalin kanssa.
Tuntuu hurjalta, että opintojeni viimeinen harjoittelupaikka on nyt oikeasti varattuna. Pitäisikö minun oikeasti pian valmistua??? Hurjaa...mutta niin ihanaa <3
Jobstep, jätän sinulle haikeat, mutta ah niin iloiset, jäähyväiset. Ei tule sinua ikävä.
Tuntuu hurjalta, että opintojeni viimeinen harjoittelupaikka on nyt oikeasti varattuna. Pitäisikö minun oikeasti pian valmistua??? Hurjaa...mutta niin ihanaa <3
Jobstep, jätän sinulle haikeat, mutta ah niin iloiset, jäähyväiset. Ei tule sinua ikävä.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Ihana syntymä!
Eilen autoin suht itsenäisesti pienen elämän maailmaan. Tai ei nyt niin pienen; yli nelikiloinen jässikkä se oli, mutta pieni kuitenkin <3 Ja voin sanoa, että olin tyytyväinen suoritukseeni. Ainut, mitä meinasin unohtaa, oli napanuoran tarkistaminen, oliko kiertynyt pään ympäri vai ei. Ohjaajani onneksi muistutti :) Vanhemmatkin olivat oikein tyytyväisiä suoritukseeni, sain heiltä hyvää palautetta jälkeenpäin.
Se on aina ihanaa saada hyvää palautetta työstään. Tulee sellainen olo, että oikeasti on osannut jotain. Syntymän ihme...ei sitä pysty edelleenkään kuvailemaan. Se on jotain niin mahtavaa. Ja minä saan olla osana sitä, auttamassa siinä! En vieläkään oikein ymmärrä asiaa.
Nyt on talvi ilmeisesti sitten tullut. Tänään mittari näytti -5 aamulla, ja vieläkin on -4,8 Celciusta. Koiraa ulkona käyttäessäni totesin ulkona tuoksuvan pakkaselle, ja oli jotenkin suloisen kirpeää ja viileää. Vaikka enemmän kesäihminen olenkin, niin kyllä tämä pikkupakkanen pitkästä aikaa tuntui ja tuntuu ihanalle. Talvi on yksi kauneimmista vuodenajoista mielestäni, varsinkin, mikäli tulee kunnolla lunta ja pakkasta. Kimmeltävä lumihanki, auringonpaiste, pakkanen...se on jotain tosi kaunista, ja ainutlaatuista. On ihanaa olla syntynyt Suomeen, jotta saa kokea kaikki neljä vuodenaikaa!
Talvinakit vain ovat vielä vaihtamatta autoon alle. Ne ovat sitäpaitsi sukulaisilla Keski-Suomessa...jotenkin ne pitäisi saada varmaan tällä seuraavalla viikolla taiottua tänne Helsinkiin. Rahdilla? Se ehkä on fiksu vaihtoehto. Katsotaan, kuinka se onnistuisi. Mutta eiköhän ne jotenkin tänne saada :) Nyt leikkimään pienen jätkän kanssa. Se antaa niin paljon <3
Se on aina ihanaa saada hyvää palautetta työstään. Tulee sellainen olo, että oikeasti on osannut jotain. Syntymän ihme...ei sitä pysty edelleenkään kuvailemaan. Se on jotain niin mahtavaa. Ja minä saan olla osana sitä, auttamassa siinä! En vieläkään oikein ymmärrä asiaa.
Nyt on talvi ilmeisesti sitten tullut. Tänään mittari näytti -5 aamulla, ja vieläkin on -4,8 Celciusta. Koiraa ulkona käyttäessäni totesin ulkona tuoksuvan pakkaselle, ja oli jotenkin suloisen kirpeää ja viileää. Vaikka enemmän kesäihminen olenkin, niin kyllä tämä pikkupakkanen pitkästä aikaa tuntui ja tuntuu ihanalle. Talvi on yksi kauneimmista vuodenajoista mielestäni, varsinkin, mikäli tulee kunnolla lunta ja pakkasta. Kimmeltävä lumihanki, auringonpaiste, pakkanen...se on jotain tosi kaunista, ja ainutlaatuista. On ihanaa olla syntynyt Suomeen, jotta saa kokea kaikki neljä vuodenaikaa!
Talvinakit vain ovat vielä vaihtamatta autoon alle. Ne ovat sitäpaitsi sukulaisilla Keski-Suomessa...jotenkin ne pitäisi saada varmaan tällä seuraavalla viikolla taiottua tänne Helsinkiin. Rahdilla? Se ehkä on fiksu vaihtoehto. Katsotaan, kuinka se onnistuisi. Mutta eiköhän ne jotenkin tänne saada :) Nyt leikkimään pienen jätkän kanssa. Se antaa niin paljon <3
lauantai 19. marraskuuta 2011
Pian töihin
Kohtapuoleen pitäisi suunnistaa iltavuoroon. Jospa siellä taas syntyisi uusia pieniä ihmisiä...se on aina niin liikuttavaa nähdä uuden elämän syntyvän. Se on jotain niin ihmeellistä.
Viime yönä meidän pikku-ukkelimme heräili muutaman kerran. Puoli neljälstä jonnekin yli neljään jätkä oli hereillä, ja häntä piti nukutella. Sitten hän heräsi uudelleen 05.20 suunnilleen, en jaksanut nousta hänen kanssaan vielä ylös, vaan päätin että tulkoot sitten viereen nukkumaan josko siihen rauhoittuisi. Ja niin yllättäen rauhoittuikin, ja nukuttiin koko perhe 07.30 asti. En tiedä, millä sen tempun tekisi, että poika nukkuisi omassa sängyssäänkin noin...hyvin poika on nukkunut, ei ole valittamista, usein yöt menevät täysin ilman heräämisiä sinne kuuteen-puoli seitsemään. Mutta on paljon näitäkin öitä, jolloin yöllä herätään ja ei rauhoituta ennenkuin vieressä.
Jotkut oppaat tietenkin neuvovat, että "anna lapsesi huutaa, kyllä hän pian oppii että yöt ovat nukkumista varten". Itse en vain jotenkin tuota pysty tekemään...unikoulua pidimme kun muutimme uuteen asuntoomme, pieni itki kyllä, mutta turvallisesti olimme vieressä. Mutta sitä en pystyisi tekemään, että lähtisin huoneesta ja antaisin pienen huutaa...mistä minä tiedän mitä hän pelkää siellä huoneessa yksin? Yövalo meillä on, sellainen pistorasiaan tökättävä systeemi, mutta eiän se välttämättä pois niitä mörköjä vie, mitä pikkuinen saattaa pelätä. Muistan itsekin pienenä, vaikka minulla oli seinässä ihan kunnon yövalo, niin painajaisiin joskus heräsin ja pelkäsin niin että piti juosta äidin ja isän viereen turvaa hakemaan. Inhottavaahan se on vanhempien unen kannalta, sänky käy ahtaaksi ja pieni pyörii ja potkii sen verran että vaikea siinä itse sitten on nukkua. Mutta on se suloistakin, kun pieni käpertyy kainaloon kiinni ja sulkee silmät ja alkaa unituhina...<3
Jos sitä menisi vähäksi aikaa huilimaan ennen duuniin lähtöä. Pikkuinenkin vetää sikeitä parvekkella, joten olisi oiva aika vähän ottaa rennosti.
Viime yönä meidän pikku-ukkelimme heräili muutaman kerran. Puoli neljälstä jonnekin yli neljään jätkä oli hereillä, ja häntä piti nukutella. Sitten hän heräsi uudelleen 05.20 suunnilleen, en jaksanut nousta hänen kanssaan vielä ylös, vaan päätin että tulkoot sitten viereen nukkumaan josko siihen rauhoittuisi. Ja niin yllättäen rauhoittuikin, ja nukuttiin koko perhe 07.30 asti. En tiedä, millä sen tempun tekisi, että poika nukkuisi omassa sängyssäänkin noin...hyvin poika on nukkunut, ei ole valittamista, usein yöt menevät täysin ilman heräämisiä sinne kuuteen-puoli seitsemään. Mutta on paljon näitäkin öitä, jolloin yöllä herätään ja ei rauhoituta ennenkuin vieressä.
Jotkut oppaat tietenkin neuvovat, että "anna lapsesi huutaa, kyllä hän pian oppii että yöt ovat nukkumista varten". Itse en vain jotenkin tuota pysty tekemään...unikoulua pidimme kun muutimme uuteen asuntoomme, pieni itki kyllä, mutta turvallisesti olimme vieressä. Mutta sitä en pystyisi tekemään, että lähtisin huoneesta ja antaisin pienen huutaa...mistä minä tiedän mitä hän pelkää siellä huoneessa yksin? Yövalo meillä on, sellainen pistorasiaan tökättävä systeemi, mutta eiän se välttämättä pois niitä mörköjä vie, mitä pikkuinen saattaa pelätä. Muistan itsekin pienenä, vaikka minulla oli seinässä ihan kunnon yövalo, niin painajaisiin joskus heräsin ja pelkäsin niin että piti juosta äidin ja isän viereen turvaa hakemaan. Inhottavaahan se on vanhempien unen kannalta, sänky käy ahtaaksi ja pieni pyörii ja potkii sen verran että vaikea siinä itse sitten on nukkua. Mutta on se suloistakin, kun pieni käpertyy kainaloon kiinni ja sulkee silmät ja alkaa unituhina...<3
Jos sitä menisi vähäksi aikaa huilimaan ennen duuniin lähtöä. Pikkuinenkin vetää sikeitä parvekkella, joten olisi oiva aika vähän ottaa rennosti.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Vapaapäivä rötväillen
Tänään rötväilin kyllä ihan urakalla. Jotkut teistä ehkä tietävätkin minun olevan suuri C.S.I. fani. Minulta löytyvät tähän asti julkaistut kaikki C.S.I. boxit, Las Vegas, Miami sekä New York. Tämän päivän vietin katsoen pelkästään ja vain uusimman julkaistun Miamin jaksoja :D Varmaan lähelle 10 tuli katsottua putkeen eikä tunnu missään :D En edes vaihtanut päivävaatteita ylleni, makasin vain sohvalla ja "möllötin" ruutua. Joskus on hyvä olla tekemättä oikein mitään järkevää ;)
Nyt sitten katson Kuorosotaa. Oma suosikkini Tuusula tosin tipahti jo vko sitten, mutta on jännää seurata nyt sitten että kuka sen tänä vuonna oikein voittaa. Olen sitä mieltä, että voiton vie pääasiassa se, jolla on suurin julkkisstatus. Ainakin vähän ed.vuosina niin on käynyt. Tosin yllätykseksi Nightwishin Marco Hietalan kuoro ei voittanut viimeksi, mutta...noh, nähtäväksi jää.
Huomena olisi taas työvuoro harjoittelussa. Iltaan pitäisi mennä...14-22. Sama sunnuntaina. On se niin tylsää, kun hoitoala ei ole saanut aikaiseksi taistella opiskelijoille palkkausta harjoitteluun. Kyllä miesvaltaisilla aloilla opiskelevat palkkansa saavat, mutta ehei, ei hoitoalan naiset. Tämähän on kutsumusammatti, mitä me rahaa tarvitaan? Nyt kaiken hyvän lisäksi kuntatyönantaja on irtisanonut Tehyn sopimuksen vuoden alusta alkaen. Että näillä näkymin ollaankin sitten ihan ilman työehtosopimusta vuoden alusta :D Saas nähdä kuin käy...pitääkin mennä kohta tonkimaan Tehyn sivja, josko sieltä löytyisi jotain infoa että mitä tässä nyt oikein on tapahtumassa.
Tein tänään lähestvän joulun ensimmäiset riisipuurot. Onnistui niiiiiiiiin hyvin <3 Pikku-ukkokin oikein ahmimalla ahmi, ja totesi syötyään: "Mammammam..." eli "namnamnam" <3 Se on niin ihanaa ja sydäntä liikuttavaa kun pieni sanoo jotain tuollaista...se kun tuulee niin aidosti <3
Nyt sitten katson Kuorosotaa. Oma suosikkini Tuusula tosin tipahti jo vko sitten, mutta on jännää seurata nyt sitten että kuka sen tänä vuonna oikein voittaa. Olen sitä mieltä, että voiton vie pääasiassa se, jolla on suurin julkkisstatus. Ainakin vähän ed.vuosina niin on käynyt. Tosin yllätykseksi Nightwishin Marco Hietalan kuoro ei voittanut viimeksi, mutta...noh, nähtäväksi jää.
Huomena olisi taas työvuoro harjoittelussa. Iltaan pitäisi mennä...14-22. Sama sunnuntaina. On se niin tylsää, kun hoitoala ei ole saanut aikaiseksi taistella opiskelijoille palkkausta harjoitteluun. Kyllä miesvaltaisilla aloilla opiskelevat palkkansa saavat, mutta ehei, ei hoitoalan naiset. Tämähän on kutsumusammatti, mitä me rahaa tarvitaan? Nyt kaiken hyvän lisäksi kuntatyönantaja on irtisanonut Tehyn sopimuksen vuoden alusta alkaen. Että näillä näkymin ollaankin sitten ihan ilman työehtosopimusta vuoden alusta :D Saas nähdä kuin käy...pitääkin mennä kohta tonkimaan Tehyn sivja, josko sieltä löytyisi jotain infoa että mitä tässä nyt oikein on tapahtumassa.
Tein tänään lähestvän joulun ensimmäiset riisipuurot. Onnistui niiiiiiiiin hyvin <3 Pikku-ukkokin oikein ahmimalla ahmi, ja totesi syötyään: "Mammammam..." eli "namnamnam" <3 Se on niin ihanaa ja sydäntä liikuttavaa kun pieni sanoo jotain tuollaista...se kun tuulee niin aidosti <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
