Pikkulapsen äiti, pikkupojan vaimo

Täytyy myöntää, että yrittäjän tyttärenä en ollut kaikkein innostunein, kun mieheni ehdotti verkkokaupan perustamista. Kauppa kantaa nimeä Palikkakauppa ja yksinkertaistettuna siellä myydään Legoja halvalla, niistä perinteisistä Duploista aina monimutkaisempiin Star Wars-teemoihin sekä Lord Of the Rings-aiheisiin rakennelmiin.

Aluksi pelkäsin, kuinka yrittäjän elämä on ärsyttävää, ainaista työskentelyä sekä miettimistä, kuinka pärjätä ja mitä sitten jos ei pärjääkään. Halusin kuitenkin tukea miestäni, joka on, anteeksi hehkutus, äärimmäisen lahjakas kaupan alalla. Sitähän hän tekee työkseenkin. Eikä se loppujen lopuksi kovin kamalaa ollutkaan :) Alku lähtikin hienosti liikkeelle, nyt kevät on ollut hiljaisempaa, mutta myyntiä on kuitenkin tullut ihan kivasti. Laskimme juuri kevään kunniaksi hintojakin, ja tällä hetkellä olemmekin Suomen edullisimpia verkkokauppoja mitä tulee Legoihin. Eli kannattaa siis käydä tutustumassa, mikäli perheessä tai lähipiirissä on pieniä, tai miksei isompiakin, rakenteluun hurahtaneita.

Meidän perheen miehet ainakin rakastavat nikkarointia. Ja vierestä on kiva katsoa, mitä erilaisempia kyhäelmiä noista pienistä palikoista saakaan aikaiseksi. =)

Terminen kevät

Mutta se riittäköön palikoista. Varpaassakin tuntuvat pahuksen kipeiltä kun sinne osuvat :) Kevät on virallisesti alkanut! Ilmatieteenlaitoksen mukaan terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti 0-+10 celcius-asteen välissä. Pitkään tätä odotettiin, mutta nyt se on vihdoin saapunut Helsinkiin. Lumet saavat kyytiä, linnut laulavat, ilmassa on kevään tuoksu. Ihanaa! Aurinko paistaa ja jopa lämmittää. Odotan niin kovin, että pääsisin kunnolla liikkeelle ulos, vaunujen kanssa sitten kun pikkuinen on syntynyt, ja saisin nauttia auringosta, lämmöstä ja lintujen laulusta. Olen selvästi kevät/kesäihminen, mikään ei ole niin ihanaa kuin auringonpaiste, vesipurot jotka syntyvät kun lumi vihdoin pitkän talven jälkeen sulaa, lintujen sirkutus, ja sitten vihdoin se kauan odotettu LÄMPÖ. Talvi on kaunis vuodenaika Suomessa, pakkasineen ja lumikinoksineen, mutta minulle aivan liian pitkä ja kylmä. Liukkaus on ärsyttävää, jatkuvasti saa miettiä, minne ja miten astua, ettei kaatuisi. Ja nyt varsinkin tämän mahan kanssa on ollut taiteileminen liukkailla, että pysyisi pystyssä. Kevät ja kesä, todellakin tervetuloa! Kestäkää tällä kertaa pitkään ja kuumana!

Synnytykseen valmistautumista

Kevään kutitellessa pitäisi valmistautua synnytykseenkin. Eilen oli lääkärikäynti, joita siis saan perussairauteni diabeteksen vuoksi usein raskauden aikana. Vauva kasvaa kauniisti, ei liian isona (joka on riski diabetikoilla, kun verensokeri on koholla, sikiö saa liikaa energiaa ja kasvaa liian isoksi) ja muutenkin kaikki vaikutti olevan kohdallaan. Seuraava käynti onkin jo kahden viikon kuluttua. Nyt käynnit siis tiuhentuvat, kun alkavat viimeiset viikot olla käsillä. Ehkäpä pitäisi siis alkaa ajattelemaan, että se synnytyskin on kohta edessä. HUI!

Valehtelematta synnytys on alkanut jännittämään enemmän. Esikoisenihan syntyi lopulta sektiolla, ja sitä pelkään tässäkin raskaudessa. Vaikka ammattini puolestakin tiedän, että jokainen raskaus ja synnytys on erilainen. En silti suurin surminkaan haluaisi nyt leikkausta...peukut ja varpaat pystyssä että pikkuinen pääsee alakautta maailmaan! Helppoa se ei tule olemaan äidille, kävi kummin vain, mutta alatiesynnytys olisi sekä äidin että vauvan toipumisen kannalta se parempi vaihtoehto.

Supistuksia on jo ollut jonkin verran. Ihan niitä kipeämpiäkin, jotka tuntuvat alaselässä. Raskauden puolivälistä lähtienhän kohtu tekee harjoitussupistuksia, jotka tuntuvat vain kohdun kovettumisena, mutta nämä mitä minulla on ollut, ovat olleet myös "semikipeitä" eli vähän voimakkaampia. Saas nähdä siis, milloin tämä pirpana meinaa itsensä maailmalle näyttää!

Nyt esikoiseni tuntuu huutelevan sängystään: "Äiti! Tule nukuttamaan! Tule tänne!" joten velvollisuus kutsuu...esikoisellamme on nyt tullut jälleen vaihe, jolloin vain äiti on se joka kelpaa. Kyllä isikin on kiva, isin kanssa on kiva leikkiä ja hullutella, mutta heti jos tarvitsee läheisyyttä tai pukemisapua tai lohdutusta, niin äitiäitiäitiäiti...saas nähdä millainen mustasukkaisuus meillä ilmaantuu kun sisarus syntyy. Asiasta on keskusteltu, ja pikkumiestä asiaan valmisteltu, mutta sehän kuuluu vain normaaliin kehitykseen ja kasvuun että ollaan mustasukkaisia äidin huomiosta. Pitää vain pitää huoli, että esikoinenkin tuntee olevansa edelleen rakastettu ja tärkeä, vaikka pikkusisarus onkin luonnollisesti jatkuvasti äidissä kiinni. Äiti-poika-aikaa tulen järjestämään, jolloin pikkumies saa ainoastaan ja vain äidin huomion. Silloin isukki saa viettää isi-vauva-aikaa <3

IHANAA KEVÄTTÄ TEILLE, LUKIJANI!!!

Hiljaisuutta

Kevätflunssa. Se on tainnut iskeä meidän perheeseen. Ensin alkoi pieni mies yskimään, perässä seurasi äiti. Äidiltä tosin katosi ääni kokonaan. Tänä aamuna ei ääntä lähtenyt kuin kuiskaus. Nyt ollaan sitten hiljaa. Isikin joutuu tänään pitämään sairaspäivän, sen verran flunssainen fiilis on ilmassa. Lapsen flunssaa on aina inhottava seurata. Kuume ei ole onneksi meidän pikkumiehelle noussut, eikä muuta ongelmaa ole, kuin tuo limainen yskä. Mutta kun se yskä yltyy välillä niin, että juuri syödyt ruuat sitten lentävät kaaressa lattialle. Ison mahan kanssa ei tunnu kivalta kyykkiä lattialla siivoamassa...onneksi se on kuitenkin väliaikaista, molemmat, iso maha sekä pienen miehen sairastaminen. :) Omakin tauti saisi pian mennä ohitse. Yöt kuluvat yskiessä ja ei ole kiva raakkua käheällä äänellä pakollisia keskusteluita. Lisäksi lihaskivut eivät ole hauskoja. Vähäisetkin voimat ovat menneet selkeästi lomalle. Noh, aika aikaansa kutakin...

Aika juoksee

Aika tuntuu menevän jatkuvasti vain nopeampaa ja nopeampaa. Esikoisen syntymän jälkeen vuodet ovat hujahtaneet silmissä. Täytän kesällä 30, (anteeksi, että insertissä on väärä ikävuosi, korjaan jahka saan aikaiseksi taas miettiä kuinka se tehtiinkään :D ) ja esikoiseni täyttää 3. Vaikka vastahan hän syntyi ja oli pienenpieni palleroinen! Sairaanhoitajaksi valmistumisestani on jo 7 vuotta. 7!!! Kätilöksi valmistuin vuosi sitten. Mihin tämä aika häviää? Tuntuu, ettet mitään ehdi tekemään. Kuopusta vartenkin pitäisi vielä tuhat ja miljoona asiaa tehdä, siivoukset ovat kesken, kaikki tuntuu olevan kesken. Suurimmat hankinnat onneksi on nyt ehditty tekemään, (tuplarattaat, Phil&Teds Vibe, anteeksi mainostus, turvakaukalo, esikoisen isompi sänky jotta pinnis saatiin vauvalle, vaatteitakin on kivasti) mutta tuntuu että sitten tämä kodinhoitopuoli on rempallaan. Perussiivoushan luonnistuu kyllä suht nopeaan, mutta sitten kaikki muu suunnittelemani. Kaappien siivous, ikkunoiden pesu...taitavat jäädä tekemättä. Ikkunat kyllä tulisi pestyä, mikäli nuo kelit vain lämpenisivät niin että viitsisi aukoa kaikki ilman että pesuvesi jähmettyy heti kiinni ikkunaan. Mutta se kaappien siivous...taitaa jäädä väliin :/. Ei vaan yksinkertaisesti kaikkea ehdi eikä jaksa. Alla kuva vaunuista, jollaiset ostimme. Käytettyinä, mutta erittäin hyväkuntoisina.

Haasteita

Ystäväni blogista With love, Mimi päätti haastaa minut tällaiseen kyselyhommeliin. Itsehän en niin tällaisista nykyisin välitä, tulee mieleen jotenkin teiniajan irc-galleria, joissa täyteltiin jos minkäkinmoisia höpöhöpökyselylistoja tyyliin: "mitä sulla on päällä nyt, ketä ajattelet just nyt, ketä pussasit eilen?" ja koen sen junan menneen ohitseni jo ajat sitten. Mutta kerta minut haastettiin, niin kai se on vastailtava :) Ketään tosin en jaksa haastaa vastaan, koska ne, kenen blogeja seurailen, pitävät näistä vielä vähemmän kuin minä (tai niin ainakin luulen) joten jos teistä joku lukijani tahtoo tämän "haasteen" ottaa vastaan, niin saatte mielihyvin tehdä tämän. Mainostakaa sitten blogiani haasteen täytettyänne :)

~Ohjeet~

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista!

11. asiaa minusta:

1. Olen pian 30.

2. Ikäkriisi selkeästi alkaa iskemään. Tosin en suostu myöntämään, että neljääkymppiä kohden käännytään piakkoin.

3. Minulla on ihana koti ja perhe.

4. Minulla on tyypin 1 diabetes, eli täysin insuliinista riippuvainen diabetes. Hoidoksi käytän insuliinipumppua.

5. Olen sairaanhoitaja-kätilö.

6. Haaveissani siintää ajatus lääkäriksi lukemisesta. Saa nähdä, jääkö haaveeksi. Aika ei oikein riittäisi opiskeluun.

7. Mieheni on Suomen huippuja digimarkkinoinnin asiantuntijana. (Eikä ole vain kehu.)

8. Rakastan matkustamista. Jos minulla olisi rahaa kuin roskaa, matkustaisin maailman ympäri.

9. Kun sille päälle satun, olen huippukokki.

10. Rakastan lakritsijäätelöä ja kinuskikastiketta. Kinuskia pitää olla melkeinpä enemmän kuin jäätelöä. (Tiedän...olen sokerihiiri. Hyvä yhdistelmä diabeteksen kanssa :D Tosin nykyhoitomuodoilla se ei ole este hyvän tasapainon saamiselle vaikka ajoittain sokeria vetäisikin pussillisen)

11. Olen kiivennyt Kiinan muurille.

Ja Mimin kysymykset minulle:

1. Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi tai itsessäsi, mikä se olisi?
2. Mitä onnellisuus sinulle tarkoittaa?
3. Miten vietät aikasi kun olet yksin kotona?
4. Jos unohdetaan kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat rajoitteet niin mitä haluaisit tehdä työksesi/mikä olisi ammattisi, jos nyt pitäisi valita ja kaikki olisi mahdollista?
5. Mitä elämääsi kuuluu 10 vuoden päästä?
6. Puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?
7. Kumpi oli ensin, muna vai kana? ( Minä tiedän vastauksen!!!)
8. Mitä syöt aamuisin?
9. Liikutko tarpeeksi tai ylipäätään?
10. Mikä on mielestäsi kaunein asia sinussa ulkoisesti ja sisäisesti?
11. Kohteliaisuus jonka olet viimeksi kuullut?

1. Tuittupäisyys. Olen aivan liian herkkä hermostumaan, lisäksi minulla on huono itsetunto. Nämä varmaan juontavat toisiinsa, siksi laitoin molemmat. Muuttamisen kohteitahan olisi vaikka muille jakaa, mutta jos nyt tämän sitten mainitsisin ensimmäiseksi. Rakas mieheni joutuu kuuntelemaan liian usein kiukkuiluani ja tuittuiluani, milloin mistäkin syystä. :( Anteeksi, rakkaani. Kiitos kuitenkin, kun minua kestät! <3 data-blogger-escaped-br="">
2. Onnellisuus? Sitä, että kaikki olisi hyvin. Taino, tää on vähän laaja vastaus. Ei kaiken tarvitse olla hyvin, jotta olisi onnellinen. Itseasiassa loistava kysymys, saa miettimään sitä miksi liian usein surkuttelen ja mietin että "voi kun asiat olisivat toisin". Onnellisuus minulle on oikeastaan sitä, että olisin terve, mieheni ja lapseni ovat terveitä, ei ole rahallisia ongelmia, on ystäviä joiden kanssa viettää aikaa ja saa tuntea olevansa rakastettu ja tärkeä.

3. Tää on vähän noloa. Suurimmaksi osaksi vain loikoilen sohvalla (ikuinen sohvaperuna) katsellen rikossarjoja netflixistä tai dvd:ltä. Saatan välissä syödä jotain, sitten ottaa päiväunet. Tiedäntiedän...tosi epäterveellinen elämäntapa. Ulkona voisi liikkua, siitä saisi energiaa. Nyt tosin tämä valtava mahani on "hyvä" tekosyy olla tekemättä pitkiä lenkkejä, koska en uskalla enää kovin tuolla liukkailla taapertaa, kaaduttuani pari viikkoa takaperin suoraan vatsalleni. Lääkärissä onneksi kaiken todettiin olevan kunnossa, mutta pelon se jätti tuonne takaraivoon. Enkä jaksaisikaan pitkiä matkoja, ylämäet ovat tuskaa. Viimeksi lenkillä mieheni sai työntää minua selästä että pääsin mäen ylös :D

4. Tää on helppo. Lääkäri. Gynekologiksi joskus haaveilin, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että sitä en kykenisi, koska omatuntoni ei sallisi yhdessäkään raskauden keskeytyksessä avustamista. Toinen vaihtoehto olisi plastiikkakirurgi. Se olisi mielenkiintoista ja haastavaa.

5. Toivottavasti 3 lasta, omakotitalo, vakituinen työpaikka.

6. Puoliksi tyhjä

7. Kaiken järjen mukaan kana. En sitten tiedä. :)

8. Leipää ja teetä/kahvia. Banaania. Jos sattuu mieli tekemään niin väsään pekonia ja kananmunia. Mutta yleisimmin leipää ja kahvia.

9. Ihan liian vähän. Kunhan tämä vauva itsensä ulos punkeaa, olen suunnitellut alkavani liikkumaan taas enemmän vaunujen kanssa. Hyvää liikuntaa, raskauskilot saavat kyytiä, ja mieli pysyy virkeämpänä kun täyttää päivän mieluummin ulkona liikuskeluun kuin antaa seinien kaatua kotona niskaan.

10. Ulkoisesti? Ehkä silmät ja hiukset. Sisäisesti? Muiden kertoman mukaan olen lämmin ja välittävä ihminen.

11. Mieheni kehui tekemääni pääsiäislammasta parhaaksi mitä on koskaan syönyt <3 Nyt pitäisi sitten kai keksiä ne kysymykset itse, mikäli joku tahtoo tämän kyselyn tehdä. Hmm...

1. Montako jäsentä perheeseesi kuuluu?
2. Oletko tyytyväinen ammattiisi?
3. Jos saisit muuttaa ihan minne päin maailmaa hyvänsä, minne muuttaisit? Suomea ei saa valita :)
4. Jos olisit poliitikko, minkä asian muuttaisit maassamme?
5. Mikä on aikaisin muisto, jonka lapsuudestasi muistat?
6. Onko Suomen asiat mielestäsi hyvin maailmaan verrattuna?
7. Jos sinulle maksettaisiin joku kauneusleikkaus, mitä muuttaisit itsessäsi?
8. Vihaatko tällaisiin kyselyihin vastaamista?
9. Lempisuklaasi
10. Mitä teet kun haluat rentoutua?
11. Pitäisikö samasta työstä maksaa sama palkka, riippumatta siitä, kuinka hyvin/tehokkaasti/huonosti homman hoidat?

Nonni. Siinä ne nyt olivat. Anteeksi, mikäli kysymykset ovat jonkun mielestä rasittavia. Mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön :) Jätän nyt siis listaamatta niitä blogeja, joiden tahtoisin tähän haasteeseen vastaavan, koska en hirveän montaa edes seuraa ja en tahdo ärsyttää ketään :) Vetäydyn nyt ottamaan lepiä, josko tämä kurkkukipukin väistyisi. Ensin kuppi kuumaa Nippon Green-teetä. Se on hyvää se.

Kevät, missä olet?

Kevät. Se pitäisi nyt olla. Ulkona tosin on senttitolkulla lunta, pakkasmittari näyttää päivällä plussaa mutta yöllä reilusti miinusta, keväisestä säästä ei tietoakaan. Linnut kyllä laulavat, tiet ovat liukkaita ja kevättä vain odotellaan. Joku meteorologi sanoikin, että taitaa käydä niin, että siirrytään talvesta suoraan kesään. HUOH. Olisin jo niin halunnut kevään.

Raskauteni on edennyt jo 33.viikolle. Tuntuu hassulta, että aika on todellakin mennyt näin nopeasti. Äitiyspakkaus on haettu postista, kotia järjestelty pientä varten, tuplavaunut ostettu, esikoinenkin on opetettu jo "isojen poikien sänkyyn" ja pinnasänky pedattu makkariin vauvaa varten. Diabetekseni vuoksi pitää sopeutua ajatukseen, että vaavi voi syntyä jo 4vkon sisään. APUA! Muistanko, miten sellaista hoidetaan? Hassu kysymys kätilön työtä tekevältä :D Mutta enhän ole omanani sellaista pientä kirppua hoitanut kahteen ja puoleen vuoteen.

Brysseli

Kävimme mieheni kanssa kahdestaan viikonloppureissulla Brysselissä parisen viikkoa sitten. Esikoisemme oli mummilassa hoidossa, ja hyvin pärjäili. Papan kanssa oli kiva laskea pyllymäkeä yläkerran rappusista...voi pappaparan takamus! Poika oli ollut kuulemma innoissaan. Hyvää energian kulutusta... Brysseli oli kaupunki mielestäni siinä missä Helsinkikin. Ei mitään ihmeellistä, tokihan katoliseen tyyliin isoja katedraaleja sekä kirkkoja näkyi, ja vanhaan tyyliin tehtyä arkkitehtuuria. Keskusaukio oli upea ilmestys. 1600 luvulta säilytetyt rakennukset, upeat yksityiskohdat, valtava toriaukio. Mieleen tuli joku keskiaikainen elokuva. Muutoin kaupunki tosiaan oli kaupunki muiden joukossa. Kallista, vähän turhankin kallista mielestäni. Tosin sitähän nämä Euroopan kaupunkilomat tahtovat olla, ei sinne shoppailumielessä mennäkään. Belgialaiset oluet jäivät tällä kertaa maistamisen tasolle, seuraavalla kertaa kyllä, mikäli sinne palaan, kaupungin mitä erilaisemmat oluet sekä viinit saavat minusta maistelijansa.

Hotellimme The Dominican oli upea paikka. Neljän tähden hotelli, eikä suotta. Upea king size bed sekä aivan mahtava kylpyhuone ammeineen. Kuumassa kylvyssä oli ihana lojua rantapalloa kellutellen. Olin tosin kuvitellut nukkuvani suurimman osan ajasta "lomallani". Toisin kävi...vaavi juoksuttaa vessassa parin tunnin välein yölläkin, ja toisekseen, en jotenkin ole koskaan osannut lomalla ollessani nukkua pitkiä aikoja hotellihuoneessa. Mieli halajaa tutkimaan ympäristöä ja kokemaan "uutta". Aamiainen oli täysin normaali hotelliaamiainen, mutta kustansi 27€/hlö. Hassua...olin olettanut aamiaisen kuuluvan hotellihuoneen hintaan, mutta ei näköjään tässä puljussa. Kerran kokeilimme, toista kertaa ei sitten viitsitty. Turvauduimme lähisupermarketin palveluihin, ja ostimme aamupalan sieltä seuraavana päivänä. Aivan riittävästi saimme :)

The Hemgies

Ihana, tunnelmallinen burger-ravintola aivan hotellimme läheisyydessä. Ensin olin epäluuloinen, voisiko burger olla nyt jotain niin ihmeellistä? Etukäteen oli tiedossa, että paikka on suosittu, ja pöytävaraus kannattaisi tehdä. Emme sitä kuitenkaan tehneet, ja kävelimme vain sisälle kysymään vapaita pöytiä. Meillä kävi tuuri, yksi pikkuinen pöytä oli vapaana, jonka saimme. Jälkeemme tulleet pari kolme pariskuntaa joutuivat kääntymään ovelta pois, tarjoilijoiden tarjotessa heille vain eioota. Hampurilainen oli ihana. Otin annoksen nimeltä Mona Lisa, ja hamppari oli kyllä mahtava. Ei mikään rasvassa lillutettu McDonalds-majoneesimössö, vaan täydellinen gourmet-hampurilainen. Pihvi, majoneesia, salaattia, pestoa...mitä kaikkea siinä sisällä olikaan. Menisin uudestaan, mikäli mahdollisuus tulisi.

Uhmaikäisen kasvatusta

Liian helpolla olenkin tähän asti päässyt esikoisemme uhmaiän suhteen. Olen miettinytkin hänen olevan keskivertoa kiltimpi muksu, joka uskoo mitä sanotaan, joskus harvoin vain kiukuttelee. Taisikin olla tyyntä myrskyn edellä...Nyt pääsiäisenä olemme joutuneet taistelemaan oikein urakalla. Varsinkin ruokapöydässä. Nälkä olisi, mutta "en tykkääkkään" on lause, joka on tullut tutuksi. Ruokaa ei edes maistettaisi, mielellään vain työnnettäisiin pois ja sitten pyydettäisiin jälkiruokaa. Äidin ja isin hermot ovat olleet kunnon koetuksella...ennen niin hyvin syövä poikamme on muuttunut ronkeliksi.
Avuksi otimme keinon, että jälkkäriä ei tipu, ennenkuin pääruoka on syöty. Maitoa poika joisi mukitolkulla, sitäkään emme ole suostuneet nyt sitten antamaan, ennenkuin on edes pari lusikallista ruokaa syöty. Mitä järkeä olisi antaa pojan täyttää vatsa maidolla, sitten ei ainakaan ruoka menisi alas? Mielessä kävi myös, että ehkä nyt pääsiäisenä syödyt suklaamunat, mämmit sun muut herkut, joita rakastaa, ovat vieneet ruokahalun. Siihenkin tuli stoppi. Mitään hyvää ei tipu, ellei pääruoka mene alas. Eilen taistelimme illalla tunnin, ennenkuin poika sitten antoi lopulta periksi ja söi kaiken mukisematta. Oma tahto on niin luja pienellä miehenalulla että hirvittää. Ja kaiken keskellä ärsyttävää on, että kaiken kiukun keskelläkin pikkuinen osaa olla niin suloinen..."äiti! Äitiiiii...!" Ei tuollaisen itkulauseen kuullessaan voi olla tiukkana ja hienot ajatukset topakkuudesta katoavat. Miten kukaan äiti pystyisi sulkemaan sydämensä siltä, kun pikkuinen hakee lohtua ja turvaa? Vaikka kaikki olisikin vain yhtä suurta teatteria? Lopulta tosiaan sitten onneksi kuitenkin lapsemme päätti että äitiä ja isiä on uskottava, ja söi kiltisti ruokansa. Tänään lounaalla taistelu oli taas edessä...ruoka työnnettiin pois, syljettiin pöydälle, itkettiin, maaniteltiin, uhkailtiin, lahjottiin ja kiristettiin. Osa ruoasta menikin, osa jäi syömättä. Seuraavalla aterialla sitten uusi yritys ja taistelu...APUA! Tätä siis näköjään on luvassa tästä eteenpäin...HUOH! Noh, aika aikaansa kutakin, eikös se niin sanota? Kait tämä vaihe joskus menee ohitse, meneehän? Kun vain jaksaisi olla tiukkana eikä antaa liikaa periksi. Haluaisin kasvattaa iloisen, toisia kunnioittavan pikkumiehen.

Raskauden viime metrit

Kuten yllä totesin, raskauteni on edennyt jo viikolle 33. Tuntuu, että vasta tein raskaustestin, niin nyt tämä lapsi on oikeasti muutaman viikon kuluttua syntymässä. Väsymys on valtavaa, vatsa on iso rantapallo, vessassa pitää juosta jatkuvasti, liitoskivut ovat tuttuakin tutumpia. Lattialla leikkiminen esikon kanssa on mahdotonta pitkiä aikoja, sieltä kun en ylös itseäni kunnolla enää kampea. Mieluiten levyttäisin vaakatasossa sohvalla, jalat kohti kattoa...onneksi nyt onkin töistä vuosiloma, ja siihen päälle sitten heti äitiysloma, joten lepoa saan nyt hetken, ennenkuin vaavi syntyy. Sitten lepo onkin kaunis muisto vain, kun yöheräämiset oikein urakalla alkavat. Kyllähän nytkin joudun yöllä heräämään vessaan ja esikoisen vuoksi, joka joka yö juoksee viereemme, mutta on se kuitenkin erilaista, kuin pienen vauvan hoitaminen.

Yritän jaksaa päivittää blogia hieman useammin. Tosin vauvan synnyttyä se voi olla mahdoton tehtävä, mutta lupaan ainakin yrittää. Riippuen lapsen "helppoudesta" ja omasta pirteystasostani. Synnytys itsessään pelottaa jo valmiiksi, kipu, itse synnytys, saanko tällä kertaa punkea vauvan itse ulos vai joudunko taas avattavaksi...toivon niin kovasti, että nyt saisin synnyttää "normaalisti". Pitäkää peukkuja! Tulen sitten kertomaan, kun lapsi on maailmassa :)