Kotona siis ollaan jälleen. Palasimme Suomeen sunnuntaina kuuden jälkeen illalla. Odotuksissamme oli, että pikkumiehemme kärsisi aikaerosta ja yö menisi taistellessa, mutta hän nukahtikin sievästi vähän ennen kymmentä ja nukkui koko yön hyvin. Luulimme jo tosiaan, että selvisimme vähällä, mutta...ei näin ollutkaan :( Eilen ja tänään on taisteltu...nukahtaa hyvin normiaikaan seiskalta, mutta sitten herää 20.30 ja valvoo sellaiset 3h vaikka mitä yrittäisi. Minun hermoni eivät ole teräksestä tehdyt, ja ahdistaa ja tunnen itseni huonoksi äidiksi kun hermo menee ja kiukkuilen sitten sekä pojalle että isille joka vain yrittää auttaa :( Paremmat hermot siis olisivat hakusassa...mutta mistähän niitä löytäisi? Ei taida löytyä vaikka mitä maksaisi...noh, tämä on toinen ilta kun on näin hankalaa. Ehkäpä tämäkin kohta helpottaa päivien muuttuessa rytmiltään entisenlaisiksi...
Yhdysvalloissa oli ihanaa. Chicagossa oli jopa ihan kesä, lämmintä oli +28 tai ainakin lähelle. Sai olla ihan kesähepenissä...ikävä jäi, ja haaveilenkin että pääsisin takaisin tätä Suomen loskaa karkuun. Mutta taitaa nyt jäädä reissaaminen vähäksi aikaa, ikävä kyllä...pitää kerätä budjettia ja työtkin alkavat 02.04.
Koululta tuli sähköpostia: todistusanomukseni on hyväksytty! Minä siis nyt virallisesti olen kätilö! Paperit saan hakea 30.03. koululta tai lähettävät kotiin. Taidan köpötellä sinne hakemaan, en jaksa odotella postipoikaa <3 13 vuoden haaveilu on vihdoin saanut päätöksensä. 13 vuotta sitten yläasteen loppuessa aloin haaveilla kätilön ammatista. Ylioppilaaksi kirjoitin ja en päässyt silloin opiskelemaan unelma-ammattiani, mutta sairaanhoitajan opintojen kautta sitten vihdoin uudelleen ja taas uudelleen yrittämällä, sain paikan josta olin haaveillut. Ja nyt ovat opinnot vihdoin päätöksessään <3 Olen niin onnellinen!
Saisi se kesä tulla jo tänne Suomeenkin. Masentaa tuo loska ja kylmyys ja ankeus...vaikka kevät jo on merkkejä osoittanutkin, lumet sulavat hiljalleen ja linnut laulavat, niin ei se silti paljoa ainakaan minun mielialaani piristä. Tarvitsen kesän ja helteen...vaikka sitten sitä varmaan taas valitetaan että on liian kuuma. Kohin ei ole koskaan, kuten sanotaan...
tiistai 20. maaliskuuta 2012
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Chicago - The windy city
Chicago. Kaupunki keskellä Yhdysvaltoja. Marilynin patsas. Metrot, joista näkee ihmisten kylpyhuoneisiin mikäli tahtoo. Kaunis kaupunki kuitenkin.
Sisareni asustaa täällä miehensä opintojen vuoksi vielä reilun vuoden. Heidän ihana pikkuinen tyttärensä...awwww <3 Tädin rakas pikku-mussu <3 Niin suloinen hymy ja ihana pikkuinen tyllerö...kyllä tädille tulee ikävä kun täältä taas kotiin Suomeen lennetään lauantaina jo :( Noh, skype toimii ja aika lentää...ainakin mikäli samaa tahtia menee kuin tähän asti.
Eilen ja tänään on saatu nautiskella oikeasta kesästä. Eilen oli ehkä n. +25 lämmintä, tänään piti olla viileämpää mutta katinkontit: kuumempaa täällä oli. Ei tuullut samoin kuin eilen, ja hikeä on vuodatettu enemmän kuin 10 litraa. Kädet ovat punaisena aurinkoihottumasta...eihän sitä näköjään koskaan opi, että kannattaisi suojata iho ensimmäisiltä kunnon aurinkokeleiltä. Ja tuolla lämmössä ja auringossa on niin ihana kävellä vaunujen kanssa...
Ylihuomena pitäisi sitten lentää takaisin Suomeen. Jännittää...lento tulee varmaan menemään (kop kop...) suht ok, koska on yölento, ja toivon mukaan meidän pikkuinen vetelisi sikeitä suurimman osan matkasta. Kotiin meneminen jännittääkin sitten, että kuinka aikaeron kanssa saa tapella. Itään päin lennettäessä kuulemma jet lag tulee olemaan melkoinen...noh, se on sitten sen ajan murhe se. Kuten sekin, kuinka paljon lisäkiloja tällä reissulla on kartutettu vyötärölle...jenkkiruoka on maineensa mukaista: rasvaa, sokeria, lisäaineita, lisää rasvaa, sokeria ja lisäaineita. Kermavaahtoa, kermamaitoa, sokeria, lisää sokeria, ja vieläkin lisää sokeria. Ja rasvaa, öljyä, voita. Ihan kauheeta. Onneksi olen kävellyt aika paljon jokaikinen päivä, niin jospa edes osa olisi tullut karistettua NYC:n sekä Chicagon kaduille. Vaatteet ainakin edelleen mahtuvat päälle, joten sen pitäisi olla hyvä merkki...saa nähdä :D
Lomalta on aina haikea lähteä, mutta, kyllä se koti on aina home sweet home. Oma tupa, oma lupa...saa olla kuinka lystää, ei tartte miettiä kulkeeko nakuna vai vaatteet päällä, mitä syö, milloin, mitä puhuu, onko väsynyt vai pirteä...mutta, kuten todettu, loma on ihana. Haikealta tuntuu että se on kohta jo ohitse...enää kaksi yötä. Mutta, otetaan nyt kaikki ilo irti niistä kahdesta yöstä. Ja päivästä. Lauantaina on St. Patricks-day, joku ihme St.Patrickin päivä jota täällä juhlitaan. Irkkujen jokin kansallisjuhla ilmeisesti, pitää pukeutua vihreään ja Chicago-jokikin värjätään vihreäksi. Ihmiset lipittävät vihreää olutta ja riehuvat kaduilla. Ajatuskin tuntuu jo hassulta, mutta ehkäpä se on näkemisen arvoinen tapahtuma :)
Sisareni asustaa täällä miehensä opintojen vuoksi vielä reilun vuoden. Heidän ihana pikkuinen tyttärensä...awwww <3 Tädin rakas pikku-mussu <3 Niin suloinen hymy ja ihana pikkuinen tyllerö...kyllä tädille tulee ikävä kun täältä taas kotiin Suomeen lennetään lauantaina jo :( Noh, skype toimii ja aika lentää...ainakin mikäli samaa tahtia menee kuin tähän asti.
Eilen ja tänään on saatu nautiskella oikeasta kesästä. Eilen oli ehkä n. +25 lämmintä, tänään piti olla viileämpää mutta katinkontit: kuumempaa täällä oli. Ei tuullut samoin kuin eilen, ja hikeä on vuodatettu enemmän kuin 10 litraa. Kädet ovat punaisena aurinkoihottumasta...eihän sitä näköjään koskaan opi, että kannattaisi suojata iho ensimmäisiltä kunnon aurinkokeleiltä. Ja tuolla lämmössä ja auringossa on niin ihana kävellä vaunujen kanssa...
Ylihuomena pitäisi sitten lentää takaisin Suomeen. Jännittää...lento tulee varmaan menemään (kop kop...) suht ok, koska on yölento, ja toivon mukaan meidän pikkuinen vetelisi sikeitä suurimman osan matkasta. Kotiin meneminen jännittääkin sitten, että kuinka aikaeron kanssa saa tapella. Itään päin lennettäessä kuulemma jet lag tulee olemaan melkoinen...noh, se on sitten sen ajan murhe se. Kuten sekin, kuinka paljon lisäkiloja tällä reissulla on kartutettu vyötärölle...jenkkiruoka on maineensa mukaista: rasvaa, sokeria, lisäaineita, lisää rasvaa, sokeria ja lisäaineita. Kermavaahtoa, kermamaitoa, sokeria, lisää sokeria, ja vieläkin lisää sokeria. Ja rasvaa, öljyä, voita. Ihan kauheeta. Onneksi olen kävellyt aika paljon jokaikinen päivä, niin jospa edes osa olisi tullut karistettua NYC:n sekä Chicagon kaduille. Vaatteet ainakin edelleen mahtuvat päälle, joten sen pitäisi olla hyvä merkki...saa nähdä :D
Lomalta on aina haikea lähteä, mutta, kyllä se koti on aina home sweet home. Oma tupa, oma lupa...saa olla kuinka lystää, ei tartte miettiä kulkeeko nakuna vai vaatteet päällä, mitä syö, milloin, mitä puhuu, onko väsynyt vai pirteä...mutta, kuten todettu, loma on ihana. Haikealta tuntuu että se on kohta jo ohitse...enää kaksi yötä. Mutta, otetaan nyt kaikki ilo irti niistä kahdesta yöstä. Ja päivästä. Lauantaina on St. Patricks-day, joku ihme St.Patrickin päivä jota täällä juhlitaan. Irkkujen jokin kansallisjuhla ilmeisesti, pitää pukeutua vihreään ja Chicago-jokikin värjätään vihreäksi. Ihmiset lipittävät vihreää olutta ja riehuvat kaduilla. Ajatuskin tuntuu jo hassulta, mutta ehkäpä se on näkemisen arvoinen tapahtuma :)
torstai 8. maaliskuuta 2012
Walking in the Big Apple
Isossa Omenassa siis ollaan. Nyt jo kolmas päivä, tai, kuinka sen tahtoo laskea, toinen kokonainen päivä takana.
Maanantainahan siis saavuimme iltapäivällä paikallista aikaa, ja ensimmäinen päivä kyllä meni kätevästi hotellilla lorvaillen. Tosin pieni mies piti melkolailla huolen siitä että loma ei tosiaankaan ole "loma", raasu oli sekä väsynyt että varmaan päällä oleva korvatulehdus ahdisti. Äänenkäyttö oli sen mukaista...
Syömässä kävimme illalla hotellimme vieressä olevassa ravintolassa, joka oli kyllä aivan uskomaton kokemus. Pihvi, jonka otin...ikinä en ole yhtä ihanaan törmännyt Suomessa. Kypsyysaste, medium rare, eli suomalaisittain medium -, oli todellakin sitä mitä tilasin. Ikinä en ole syönyt yhtä mehevää ja samalla mureaa, suussasulavaa pihviä. Aaaaah. Ja olut, jonka ruoan kanssa join, oli sekin jotain todella mahtavaa. Tosin hintakin oli sitten sen mukainen, että hyvää ruokaa saimme...noh, lomalla ei pidä niin kitsastella.
Vihdoin kun saimme pienen nukkumaan, sammuimme aika lahjakkaasti itsekin. Kello oli varmaan jotain 20.00 paikallista aikaa, kun olimme kaikki syvässä unessa. Pieni mies tosin yön aikana heräili useampaankin kertaan, onneksi kainaloon ottaminen auttoi nukahtamaan uudelleen. Ylös nousimme siinä jotain olisiko ollut 05.15. Ei mikään ihanteellinen aika levon kannalta, mutta...parempi tuokin, kuin aikaisemmin aamuyöstä. Senkin saimme sitten kokea seuraavana yönä...
Tiistai olikin sitten shoppailupäivä. Disney Store, en tiedä, kumpi oli enemmän haltioissaan, äiti, vai poika. Itse kävelin liikkeessä kuin unelmieni satumaassa, niin syvästi uppouduin taustalla soivaan satumusiikkiin ja mitä ihanempiin satuhahmoihin joita hyllyillä näin. Mukaan tarttuikin useampi ihana juttu...on se vaan hyvä, ettei Suomessa ole kyseistä liikettä. Vararikkoon joutuisin.
Kävimme myös Build a Bear-nimisessä leluliikkeessä, jossa lapsi saa tehdä itselleen haluamansa näköisen nallen. Tai no, käytännössä nalle valitaan erilaisista hahmoista, joka sitten täytetään yhdessä myyjän kanssa. Sitten nallelle saa valita vaatteet sekä äänen. Sitten tehdään tietokoneella syntymätodistus, ja lopuksi tietenkin pulitetaan kulut. Yllätyksekseni koko nallen tekemiseen meni vain jotain päälle 30€, olin oikeasti kuvitellut että tuollaiseen hommaan saisi uppoamaan lähelle satasenkin. Suloista oli, kun nallea täyttäessä sen selkään upotettiin sydän, johon lapsi sai ensin painaa nenälleen ja toivoa jotain, sitten sydämelle annettiin suukko, ja puhallettiin päälle. Tämä tehtiin siksi, että lapsi saisi kokea "antaneensa elämän" nallelle. Meidän pienemmehän ei tästä tosin vielä kamalasti ymmärtänyt, mutta taikaa kyseisessä toimessa oli.
Ilta menikin sitten toisenlaisissa kuvioissa...jokin harmitti pikkuistamme rajusti. Pelkäsin jo korvatulehduksen, joka pienellä oli jo lähtiessämme päällä antibiotteineen, pahentuneen. Lääkäri lähtiessämme antoi luvan matkustukselle, ja viikon ab-kuurin tuli loppua tänään keskiviikkona. Kaiken järjen mukaan tulehduksen siis olisi jo pitänyt olla voitettu...itku vain oli todella rajua. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että päiväunet olivat jääneet välistä...yliväsymys ja mahdollinen korvakipu eivät ole kiva yhdistelmä. Soittelin ahdistuneena vakuutusyhtiömme hätäpalveluun, saisinko jonkin lääkäriaseman nimen jolla olisi suoraveloitussopimus vakuutusyhtiön kanssa. Ystävällinen virkailija antoi täksi aamuksi ajan jonnekin, lähilääkäriasemalle. Pikkuisen saimme sitten kuitenkin nukahtamaan pitkän nukutuksen päätteeksi, ja hän nukkuikin sitten kolmeen yöllä jolloin päätti että nyt loppuu uni. Sen jälkeen eivät vanhemmatkaan siis ole nukkuneet...
Aamulla tosin sitten vakuutusyhtiön virkailija soitti juuri kun olimme painaneet oven kiinni että lähtisimme lääkärille. Onneksi ehdimme puhelimeen vielä, koska uutinen oli, että vakuutus ei korvaakaan lääkäriä koska mahdollinen ongelma on ollut jo lähtiessämme matkalle. Argh! Tottakai vakuutusyhtiöillä pitää aina olla jokin porsaanreikä...pikkuisemme tosin oli voinut jo paremmin, eikä ollut enää ollut niin itkuinen, oli syönytkin ja juonut hyvin, joten päätimme että perumme nyt sitten ajan ja seuraamme tilannetta. Nyt näyttääkin siltä, että kaikki olisi kunnossa, tämä päivä on mennyt syömisten ja unien suhteenkin nappiin. Juuri tuossa puolisen tuntia sitten pikkuinen nukahti yöunille...jospa tämä yö menisi normaalin kaavan mukaan ja vanhemmatkin saisivat levätä.
Tänään kävimme Central Parkissa sekä Yhdysvaltojen National Museumissa tai jotain sinne päin oli museon nimi. Museossa oli esillä mm. valtavia luurankoja dinosauruksista...aitoja. Ei sitä voi käsittää, että sellaisia jättiläisiä on joskus maata tallannut...olen todella iloinen että ovat kuolleet sukupuuttoon. Ei olisi kiva törmätä Tyrannosaurus Rexiin kadulla kävellessä...
Nyt alkaa silmät painaa ihan liikaa. Mieheni lähti katsomaan Broadway-esitystä The Lion King. Minä ehkäpä käyn kohta nukkumaan. Itse olen menossa katsomaan tuota samaista esitystä huomena...lepo tulee siis tarpeeseen. Ei olisi kiva nuokkua teatterissa kalliit liput maksaneena...Good Night, Finland, New York falls asleep.
Maanantainahan siis saavuimme iltapäivällä paikallista aikaa, ja ensimmäinen päivä kyllä meni kätevästi hotellilla lorvaillen. Tosin pieni mies piti melkolailla huolen siitä että loma ei tosiaankaan ole "loma", raasu oli sekä väsynyt että varmaan päällä oleva korvatulehdus ahdisti. Äänenkäyttö oli sen mukaista...
Syömässä kävimme illalla hotellimme vieressä olevassa ravintolassa, joka oli kyllä aivan uskomaton kokemus. Pihvi, jonka otin...ikinä en ole yhtä ihanaan törmännyt Suomessa. Kypsyysaste, medium rare, eli suomalaisittain medium -, oli todellakin sitä mitä tilasin. Ikinä en ole syönyt yhtä mehevää ja samalla mureaa, suussasulavaa pihviä. Aaaaah. Ja olut, jonka ruoan kanssa join, oli sekin jotain todella mahtavaa. Tosin hintakin oli sitten sen mukainen, että hyvää ruokaa saimme...noh, lomalla ei pidä niin kitsastella.
Vihdoin kun saimme pienen nukkumaan, sammuimme aika lahjakkaasti itsekin. Kello oli varmaan jotain 20.00 paikallista aikaa, kun olimme kaikki syvässä unessa. Pieni mies tosin yön aikana heräili useampaankin kertaan, onneksi kainaloon ottaminen auttoi nukahtamaan uudelleen. Ylös nousimme siinä jotain olisiko ollut 05.15. Ei mikään ihanteellinen aika levon kannalta, mutta...parempi tuokin, kuin aikaisemmin aamuyöstä. Senkin saimme sitten kokea seuraavana yönä...
Tiistai olikin sitten shoppailupäivä. Disney Store, en tiedä, kumpi oli enemmän haltioissaan, äiti, vai poika. Itse kävelin liikkeessä kuin unelmieni satumaassa, niin syvästi uppouduin taustalla soivaan satumusiikkiin ja mitä ihanempiin satuhahmoihin joita hyllyillä näin. Mukaan tarttuikin useampi ihana juttu...on se vaan hyvä, ettei Suomessa ole kyseistä liikettä. Vararikkoon joutuisin.
Kävimme myös Build a Bear-nimisessä leluliikkeessä, jossa lapsi saa tehdä itselleen haluamansa näköisen nallen. Tai no, käytännössä nalle valitaan erilaisista hahmoista, joka sitten täytetään yhdessä myyjän kanssa. Sitten nallelle saa valita vaatteet sekä äänen. Sitten tehdään tietokoneella syntymätodistus, ja lopuksi tietenkin pulitetaan kulut. Yllätyksekseni koko nallen tekemiseen meni vain jotain päälle 30€, olin oikeasti kuvitellut että tuollaiseen hommaan saisi uppoamaan lähelle satasenkin. Suloista oli, kun nallea täyttäessä sen selkään upotettiin sydän, johon lapsi sai ensin painaa nenälleen ja toivoa jotain, sitten sydämelle annettiin suukko, ja puhallettiin päälle. Tämä tehtiin siksi, että lapsi saisi kokea "antaneensa elämän" nallelle. Meidän pienemmehän ei tästä tosin vielä kamalasti ymmärtänyt, mutta taikaa kyseisessä toimessa oli.
Ilta menikin sitten toisenlaisissa kuvioissa...jokin harmitti pikkuistamme rajusti. Pelkäsin jo korvatulehduksen, joka pienellä oli jo lähtiessämme päällä antibiotteineen, pahentuneen. Lääkäri lähtiessämme antoi luvan matkustukselle, ja viikon ab-kuurin tuli loppua tänään keskiviikkona. Kaiken järjen mukaan tulehduksen siis olisi jo pitänyt olla voitettu...itku vain oli todella rajua. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että päiväunet olivat jääneet välistä...yliväsymys ja mahdollinen korvakipu eivät ole kiva yhdistelmä. Soittelin ahdistuneena vakuutusyhtiömme hätäpalveluun, saisinko jonkin lääkäriaseman nimen jolla olisi suoraveloitussopimus vakuutusyhtiön kanssa. Ystävällinen virkailija antoi täksi aamuksi ajan jonnekin, lähilääkäriasemalle. Pikkuisen saimme sitten kuitenkin nukahtamaan pitkän nukutuksen päätteeksi, ja hän nukkuikin sitten kolmeen yöllä jolloin päätti että nyt loppuu uni. Sen jälkeen eivät vanhemmatkaan siis ole nukkuneet...
Aamulla tosin sitten vakuutusyhtiön virkailija soitti juuri kun olimme painaneet oven kiinni että lähtisimme lääkärille. Onneksi ehdimme puhelimeen vielä, koska uutinen oli, että vakuutus ei korvaakaan lääkäriä koska mahdollinen ongelma on ollut jo lähtiessämme matkalle. Argh! Tottakai vakuutusyhtiöillä pitää aina olla jokin porsaanreikä...pikkuisemme tosin oli voinut jo paremmin, eikä ollut enää ollut niin itkuinen, oli syönytkin ja juonut hyvin, joten päätimme että perumme nyt sitten ajan ja seuraamme tilannetta. Nyt näyttääkin siltä, että kaikki olisi kunnossa, tämä päivä on mennyt syömisten ja unien suhteenkin nappiin. Juuri tuossa puolisen tuntia sitten pikkuinen nukahti yöunille...jospa tämä yö menisi normaalin kaavan mukaan ja vanhemmatkin saisivat levätä.
Tänään kävimme Central Parkissa sekä Yhdysvaltojen National Museumissa tai jotain sinne päin oli museon nimi. Museossa oli esillä mm. valtavia luurankoja dinosauruksista...aitoja. Ei sitä voi käsittää, että sellaisia jättiläisiä on joskus maata tallannut...olen todella iloinen että ovat kuolleet sukupuuttoon. Ei olisi kiva törmätä Tyrannosaurus Rexiin kadulla kävellessä...
Nyt alkaa silmät painaa ihan liikaa. Mieheni lähti katsomaan Broadway-esitystä The Lion King. Minä ehkäpä käyn kohta nukkumaan. Itse olen menossa katsomaan tuota samaista esitystä huomena...lepo tulee siis tarpeeseen. Ei olisi kiva nuokkua teatterissa kalliit liput maksaneena...Good Night, Finland, New York falls asleep.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
