Joulu oli ja meni, kilttinäkin ilmeisesti oltiin, lahjapaljoudesta päätellen. Pikkumieskin oli ihan tohkeissaan ja innoissaan repi lahjoja auki. Ei joulu enää olekaan mielestäni niinkään aikuisten juhla, toki siinä on se oma salaisuutensa, jonka vuoksi joulua rakastan: Jeesuksen syntymäjuhla. Mutta lasten iloa ja riemua on niin ihana seurata vierestä, vaikkakin se enimmäkseen liittyykin lahjojen saamiseen.
Titityy
Tämä talvi on ollut erikoisen luminen (jälleen) täällä Helsingissä. Lunta tuli ennen joulua ja sen jälkeenkin ihan oikein urakalla. Osa on nyt onneksi jo sulanut, ja kohti kevättä mennään. Linnut ovat löytäneet laulunsa jälleen, talitiaisenkin olen kuullut sirkuttavan "titityy" oikein keuhkojensa voimalla. Valoa on enemmän, mikä on ihana asia. Mielikin virkistyy, kun aurinko paistaa pilvien raosta.
"Nyyttikin" on alkanut ilmoittaa itsestään päivittäin enemmän ja enemmän. Vatsa kasvaa, kuten esikoisestakin, lujaa vauhtia. Käyrillä tosin vielä on pysytty, viime mittauksessa keskellä käyriä. Diabetekseni vuoksi raskautta seurataan tihennetysti myös äitiyspoliklinikkakäynneillä, joissa vauvan kokoa arvioidaan sekä muutenkin pikkuisen, ja tietenkin myös itseni, hyvinvointia. Torstaina olisi seuraava käynti...viikkojakin nyt kasassa JO 24. Aika menee hervotonta vauhtia! Kohtahan se jo syntyy!
Sukupuolen tiedämme, mutta päätimme pitää sen keskinäisenä salaisuutenamme, kunnes Nyytti päättää tunkea itsensä meidän iloksemme. On jännittävää nähdä, miten esikoinen reagoi. Tähän mennessä hän on uteliaana seurannut äidin paisumista, ja kurkistelee paitani alle ja sanoo: "Äidin masussa on vauva!" "Äidin masussa on *****-vauva!" (Tähdet kuvastavat sukupuolta, esikoiselle olemme kertoneet.) Rakas pikku-palleroisemme on jo niin iso mies...pian hänkin täyttää jo kolme.
Isopienimiehemme päätti eilen keikkua syöttötuolissaan. Useasti kielsimme, mutta se nanosekunti, jonka olimme selkä käännettyinä, oli ratkaiseva. Jätkä tönäisi tuoliaan keinumaan ja kaatui selälleen lattialle. Hetken hiljaisuus, sitten suuri itku. Äiti ja isi säikähtivät varmaan vähintään yhtä paljon kuin pikkuinen. Mutta täytyy todeta, että on tuolla kova (pehmeä?) pää! Naarmuakaan ei tullut, ei edes kuhmua. Käytös oli normaalia iloisen vilkkaan minimiehen käytöstä jälkeenkin päin. Toki pitää muistaa, että päävammat ovat salakavalia, aina ei tarvita sitä haavaa tai kuhmua siihen, että sisällä tapahtuisi pahoja. Siksipä pätkäisin omat uneni kahdesti, ja yön aikana herätin pikkuisen tarkistaakseni tajunnan tason. Kaikki oli kunnossa. Aamulla herätyskin oli 5.20, kuten aina. Huh! Säikähdyksellä päästiin. Tuoli tosin menee nyt vaihtoon...jostain pitäisi löytää (anteeksi mainos) Stokken TrippTrapp. Olen kuullut ko.tuolista vain pelkkää hyvää, ja jalat siinä ovat kuulemani mukaan sen verran pitkät, että lapsi ei saa itseään kaadetuksi. Entisemme on ollut halpisversio ko. tuolista, tulipa opittua kantapään kautta, että lapsen turvallisuudesta ei kannata tuotteiden hinnassa tinkiä. Olisi voinut käydä paljon pahemmin.
Kevätsiivous odottaa tekijäänsä. Mahan kanssa alkaa olemaan tosin jo hankalaa kumarrella sohvan tai sängyn alle ja eri paikkoihin muutenkin. Jospa sitä kuitenkin saisi potkituksi itsensä joku päivä jynssäämään kaapit ja hyllyt, lattiat ja pöydät. Ikkunat mies lupasi pestä, siihen minusta ei enää olisi. Mutta ikkunat saavat odottaa kirkasta ulkoasuaan siihen, kunnes säät lämpenevät ja vedet tippuvat räystäistä. -10 asteen pakkasissa ei tee mieli avata suuria ikkunoita, saati ruiskuttaa vettä ikkunaan. :D
Ihanaa kevättä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti