Keskikesän juhlaa

Minun keskikesän juhlani menee töiden parissa. Näin uutena työntekijänä saa ne kaikista inhottavimmat työvuorot, tai no, ei nyt inhottavimmat, mutta ei niin mieluisat päivät. Koko Juhannus menee töissä. Ei paljoa mökkeillä.

Toisaalta, en jaksaisikaan olla mökillä katsomassa miten ihmiset vain vetävät viinaa kurkusta alas. Minun Juhannukseeni viina ei ole koskaan sillä tavalla kuulunut. Perheeni on absolutisti, ja olen saanut kasvatuksen ja myös maailman kuvani on sellainen, että kännääminen ei ole fiksujen hommaa.

En voi väittää, ettenkö olisi itsekin joskus humalassa ollut. Mutta en voi sanoa myöskään olevani siitä ylpeä. En todellakaan, päin vastoin. Ei humalassa ole mitään hauskaa. Ehkä sillä hetkellä, kun nousuhumala alkaa ja kaikki naurattaa, niin sillä hetkellä on hauskaa. Mutta mitä sitten jälkeenpäin? Kyyneleitä, päänsärkyä, pahoinvointia, väsymystä. Pahimmassa tapauksessa muistinmenetys. Ja minkä vuoksi? Pienen hetken huvin. Väitänpä, että itse nautin paljon enemmän illasta, jossa juodaan limsaa, kahvia, teetä, mehua. Ehkä lasi viiniä.

Lapsuuteni kesä

Olen aina rakastanut Suomen kesää. Syreenien tuoksua, mansikoita, pääskysiä, lämmintä järvivettä, mökkeilyä. Kesällä en välttämättä Suomesta lomalle lähtisi pois, niin kaunista ja ihanaa täällä on. Toki on niitä tylsiäkin päiviä, jolloin vain sataa ja tekee mieli kääriytyä villasukkiin ja vilttiin. Mutta kokonaisuutena, Suomen kesä on niin kaunis ja ihana, että ei silloin tarvitse ulkomaille lähteä.

Muistan edelleen lapsuuteni kesät. En toki jokaista, mutta monet. Kuinka leikin ulkona, kävin ystäväni kanssa uimassa, talsin metsässä, leikin perheemme lampaiden kanssa. Minulla oli jopa oma lemmikkivuona, eli lampaan poikanen. Monenakin vuonna.
Rakensimme pihaan majoja. Nukuimme teltassa. Hyttyset söivät, paarmat purivat. Mutta se ei menoa haitannut. Oli kesä ja lämmin ja loma!

Nyt on kesä, lämmin, linnut, kukat, kaikki. Loma vain puuttuu. Nyt vietetään kesä töissä. Lukuunottamatta sitä syksyn ihanaa hengähdystaukoa jota odotan. Mutta silti mielessäni säilyvät aina ihanat muistot lapsuuteni kesistä.

Ihanaa Juhannusta kaikille!!!

Check, check, check.

Caribbean...HERE I COME!!!

Nyt se on oikeasti totta: TÄMÄ MAMMA LÄHTEE KARIBIALLE!!! 05.09.-13.09.2012 ovat lennot varattuina ja maksettuina. Hki-Vantaa-London Heathrow-Miami USA-Port of Spain Trinidad and Tobago. WHEW!!! Enpä olisi uskonut. Oikeasti???

Vakuutuksiakin jo katselin. Soitettuani vakuutusyhtiöön jumiuduin puhelimeen innokkaan vakuutustädin kanssa. Tottakai ne yrittää myydä ties mitä vakuutusta jollain ihme verukkeella. Okei, vuosimatkavakuutus EHKÄ tulisi halvemmaksi kuin kertamatkavakuutus, mutta hinnassa ei suurta eroa ole, varsinkaan jos haluaa liittää mukaan vammautumis/kuolemantapakorvauksen. Siihen täti yritti ylipuhua minua ottamaan tapaturmavakuutuksen, jonka hinta sitten olisikin päälle satasen vuodessa. ÄÄÄÄÄH. Liian monimutkaista. Ehkä tyydyn kertavakuutukseen...onneksi on vielä aikaa pähkäillä.

Karibian aurinko

Jospa tällä kertaa olisin sitten fiksu, ja pakkaisin mukaan 50+++ aurinkorasvaa ja jopa KÄYTTÄISIN sitä. Taipumuksenani on ollut olla typerä valkonaama ajatuksella: "En minä rusketu mikäli käytän rasvoja." Tai, mikä vielä typerämpää: "En minä ensimmäisenä päivänä pala". Joka ikinen kerta tähän asti olen kärähtänyt, enemmän tai vähemmän.

Karibian lämpö luultavimmin on jotain sellaista, että se aurinkorasva ei ole taatusti pahitteeksi. Ja jos sitten sitä käyttämällä en ruskeaa väriä itseeni saa, niin sitten en saa. Ehkä kivempaa on olla valkonaama kuin sitten joskus itkeä ihosyövän vuoksi.

Missä se sijaitsee?

Trinidad and Tobago ovat kaksi saarta Atlantin valtameressä, Karibialla, Venezuelan ja Guyanan rannikolla. Paratiisisaaret...ilmasto on trooppinen: kuumaa ja kosteaa. Hurrikaanit ovat yleisiä. Rikollisuus rehottaa, aseelliset ryöstöt ovat kuulemma yleisiä. Tietyille rannoille ei turistina kannata mennä, ulkoministeriön ohjeen mukaan. Tosin terveen järjen käyttö on sallittua...liikaa ei pidä pelätä, mutta myöskään uhkarohkea ei kannata olla.

Pääsen sittenkin yöpymään kirjeystäväni luona. Vaikka hän asuukin appivanhemmillaan tällä hetkellä, koska säästää miehensä kanssa omaan asuntoon, appivanhemmilta löytyykin huone, jossa voin yöpyä. Ei minua haittaa, vaikka vuode on taitettava, ja huone pieni. Pääasia, että matkalla on hauskaa! Ja sitä siellä varmasti tulee olemaan.

Turvallisuus hieman jännittää kyllä. Rikollisuus kuulemma on melko suurta Trinidadissa tällä hetkellä, mutta missäpä ei olisi? Menee melkein minne tahansa Suomen ulkopuolelle, niin kauhukertomuksia löytyy.

Kirjeystäväni mies onneksi on poliisi ammatiltaan, joten bodyguard löytyy :D saas nähdä, onko meno samanmoista kuin poliisisarjoissa :D hieman epäilen...

Ehkäpä blogistani tulee syyskuussa hieman enemmän matkustusaiheinen. Lupaan pitää teitä ajantasalla, ja laitella kuvia, jotta voitte olla kateudesta vihreitä ;) Uskomatonta, että suuri unelmani toteutuu. Karibia...se on nyt totta <3 Pian minä näen maisemat, joista olen vain uneksinut. Maisemat, jotka näkyvät televisiossa. Maailma on niin ihmeellinen: jokaisella maalla on omat kauniit ja ihmeelliset nähtävyytensä. Trinidad...pian me kohtaamme <3

Jumala pitää kädellään

Jumala suojelee kyllä, ja pitää kädellään. Miksi se on niin vaikea muistaa sitä niiden vaikeiden hetkien tullessa? Sitten, kun vaikeus helpottaa, kiitetään vuolaasti ja ollaan onnellisia että kaikki meni hyvin. Voi, kunpa itsekin saisi sitä luottamusta ja uskoa enemmän, että vaikka välillä olisi vaikeaa, aurinko varmasti paistaa vielä ja "kaikki yhdessä vaikuttaa heidän parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat".

Olin eilen toimenpiteessä. Pääsin saliin listalla ensimmäisenä. Jännitti kyllä, ja pelottikin, mutta lopulta sain huomata, että täysin turhaan. Toimenpide oli mennyt odotetusti hyvin, ja toimenpiteen tehnyt lääkäri tuli operaation jälkeen minulle kertomaan, että sektioarpeni, jota oli aiemmin heikoksi kuvailtu, näytti hänen silmiinsä täysin normaalilta. ISO KIITOS JA HELPOTUKSEN HUOKAUS!!!

Nyt vain täytyy tarkkailla vielä mahdollisia tulehduksen oireita. Toimenpiteessä kun on yleisimpänä riskinä kohtutulehduksen vaara. Vielä ei mitään ole ollut, pidetään peukkuja, ettei ilmenekään!

Ihana hoitaja

Aamun sairaanhoitajani oli aivan ihana. Vanhempi henkilö, joka selvästi osasi asiansa. Empaattinen, lämmin, rohkaiseva. Luottamus syntyi heti. Hän piti huolta myös henkisestä jaksamisestani, kyseli, haluanko jutella kenties jonkun kanssa. Oli sitä mieltä, että vaikka olen itsekin ammattihenkilö hoitoalalla, sillä ei ole mitään tekemistä nyt tämänhetkisen tilanteen kanssa. Nyt olen potilas, en kätilö.

Mielestäni kaikkien meidän hoitoalalla olevien pitäisi ajatella noin. Mitä ihmeen tekemistä sillä on, mikä ammattihenkilö olet, kun jokin asia sattuu omalle kohdallesi? Jo aiemmin olen kertonut, että ei siinä tilanteessa osaa ajatella niitä faktoja ja tietoja, joita on koulun penkillä oppinut, kun jotain sattuu itselle. Enemmän tahtoisi apua ja jonkun hoitavan ITSEÄ. Ei ole tarkoitus, että itse hoidat itseäsi, jos joudut hoidettavaksi.

Sain jutella sairaalapastorin kanssa. Häneen olin kyllä erittäin pettynyt. Hän oli aivan toisesta päästä tämän hoitajan kanssa. "Kyllähän sinä itse tiedät ammattihenkilönä että tämmöinen on harvinaista..." plaaplaaplaaplaa. Siinä vaiheessa ajattelin että "äkkiä pois tästä tilanteesta". Ei ollut mitään järkeä jutella ihmisen kanssa, jonka empatiakyky ulottuu siihen että "kyllähän sinä tiedät, miksi sinä tässä itket".

Aurinko nousee

Vihdoin itsellä on tunne, että kyllä se aurinko nousee sateen jälkeen. Ulkona paistaa nytkin aurinko, ja niin paistaa sisällänikin. Pieni poikani istuu sylissäni katsomassa Totoroa dvd:ltä, ja toivo palaa sisälläni. Uskon, että minusta pidetään huolta. Etten ole yksin. Luotan tulevaan. Kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Carrrrrribbean! Here I come!

Karibia. Trinidad&Tobago, Trinidadin saari. Sinä odotat minua saapuvaksi 05.09. ja viipyvän paratiisissasi viikon. Voisiko mikään olla ihanempaa?

Mainitsinkohan, että ala-asteelta saamani kirjeystävä, jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä vielä aikuisenakin, asustaa Trinidadissa? Keksin ykskaks tässä yksi päivä, että voisin ottaa "omaa lomaa" ja lähteä tervehtimään häntä. Aina olen miettinyt, että olisi ihana nähdä tämä ihminen, ja nyt se jopa olisi mahdollista! En voi uskoa!

Lentoja en ole vielä varannut, pitää etsiä kaikista järkevin vaihtoehto. Halvin, kahdella vaihdolla, tapahtuisi Lontoon ja jonkun Karibian saaren kautta, mutta Lontoossa pitäisi yöpyä ja vaihtaa vielä kenttääkin. Satasen enemmän pulittamalla saisi lennot, joissa myös olisi kaksi vaihtoa, mutta pienemmällä vaivalla: ei tarvitsisi vaihtaa kenttää, eikä odotusaikakaan olisi yön yli. Hmm. Pitää nyt tsekkailla ja punnita eri vaihtoehtoja.

  .  

Viikko paratiisissa

Minullahan ei virallisia lomia ole, mutta määräaikaisena minulla on oikeus, mikäli pomolle sopii, pitää kertyneitä lomiani jossain välissä. Alustavasti pomon kanssa puhuttuani, minilomani voisi onnistua <3 Ihana äidin irtiotto arkeen...JIPPIIII!!! Toki tulisi kova ikävä minimiestä ja tuota isompaakin. Mutta ehkä joskus oman ajan ottaminen on tervetullutta :)
 

Mustaa kahvia

Mustalle kahville näytettiin vihreää valoa toimenpideohjeissa. Sitä saisi 2dl juoda aamulla. Nytpä sitten lipitän mustaa kahvia, joka ei oikein uppoa, mutta paremman puutteessa...:D Tunnin päästä pitäisi olla osastolla, jossa toimenpide tehdään.

Aurinko paistaa ulkona ihanasti, lämmintä näkyy olevan jo nyt, klo 06.15, 17-astetta. Lämmin päivä siis tulossa. Toivottavasti toimenpide menee hyvin, ja tämä rumba loppuisi tähän. Ei jaksaisi enää sairaslomailla. Töissä on kivaa. Pitäkää peukut ja varpaat pystyssä :)

Huominen jännittää

Töiden tekeminen meinaa lievästi sanottuna takuta, kun ajatukset ovat jo huomisen puolella. Seiskalta pitäisi mennä sairaalaan syömättä ja juomatta, (kuudelta saa vielä ottaa lasin vettä/kupin maidotonta teetä/mustaa kahvia) ja sitten odottaa kunnes Michael Jacksoninkin tappanutta ainetta työnnetään ruiskulla suoneen.

Se on mielenkiintoista, miten näin ammattihenkilönäkin voi hirvittää, kun itselle tehdään toimenpide. Ei se kauhistuta ja pelota yhtään, kun hoitaa asiakkaita, heidän kohdallaan tietää että komplikaatiot ovat verrattaen harvinaisia, elintoimintoja seurataan jatkuvasti, ja yliannostuksia ei pääse sattumaan. Mutta kun kaikki osuu omalle kohdalle, muuttuukin itse maallikoksi joka ei tiedä mistään mitään ja jännittää ja pelkää.

Huomena siis on edessä kohdun tyhjennys, hienolta nimeltään hysteroskopia. Toivottavasti nyt saavat sitten kaiken materiaalin kohdusta pois, ja pääsisin jatkamaan elämää eteenpäin. Kohtuarvenkin tarkistavat samassa toimenpiteessä, tai lähinnä sen ohuuden/paksuuden. Nämä erikoistuvat lekurit kun olivat sitä mieltä että se olisi jotenkin ohut...

Ihanat seniorilääkärit

Hoitava lääkärini onneksi oli ihana, tämä viimeisin. Hän otti asiakseen tarkistaa tuon kohtuarpeni paksuuden, itse kun sitä niin hermoilin. Hän konsultoi kuvien kanssa erittäin kokeneita seniorilääkäreitä, (pitkään alalla olleita erikoislääkäreitä) joilla oli viimeisintä tietoa tutkimuksista. Eräs lääkäri oli todennut, että mikäli ultrakuvassa näkyy 2mm paksu kohta kohdussa, se kestää. Minulla mitta oli ohuimmillaan 4mm, joten näillä mitoilla sen pitäisi kestää eikä mitään toimenpiteitä vahvistamaan tarvittaisi.

Ajatus kun oli, että mikäli arpi on liian ohut, sitä olisi kirurgisesti vahvistettu. Nyt sitä siis ei ilmeisesti tarvita!!! Olen niin iloinen, että näitä kokeneitakin lääkäreitä löytyy. Välillä kun on päässyt mieleen, että mitä konitohtoreita tässä maassa meillä oikein on. Itsekin pelkäsin tämän arpeni kanssa, että oliko sektion tehnyt lääkäri tehnyt jonkin hoitovirheen, kun yleinen käsityshän on, että yksi tai kaksikaan sektiota ei estä myöhempiä raskauksia. Mutta onneksi kokeneempia lääkäreitäkin löytyi jotka tiesivät asiat paremmin.

Tämä mahdollinen kohdun arven korjausleikkaus olisi ilmeisesti tehty robottitekniikalla. Se on jokin uusi menetelmä, jossa toimenpide tapahtuu päiväkirurgisesti, robottiavusteisesti. Erikoislääkäri käyttää leikkausrobottia apunaan ja tähystyksellisesti korjaa mitä pitää. Ihmeellistä tämä nykyajan lääketiede, kun kaikkea uutta ja fiksua keksitään.

Jospa sitä nyt jatkaisi hommia, vaikka ajatukset tahtovatkin risteillä ihan muualle. Pitää kotona pakata kannettava tietokone, Criminal Minds-dvd ja kuulokkeet mukaan. Mitäpä muutakaan sitä toimenpidettä odottaessaan ja sen jälkeen tekisi, kuin katsoisi ja jännittäisi, saako FBI agentti Derek Morgan (Shemar Moore) pahiksen kiinni ajoissa?

Shemar Moore. Eftegasat.net

Carribbean sun calling...

Ehei, en ole vielä varannut lentoja, vaikka tuosta otsikosta voisi olettaa että olen Karibialle suuntaamassa. Haaveissa vain siintää kuuma, kostea ilmasto ja ihanat palmut ja meri...ahhhhhh.

Saisin mahdollisesti syyskuun alussa reilun viikon loman töistä. Ala-asteella saamani kirjeystäväni asuu Trinidad&Tobagossa. Sain päähäni katsoa huvikseni lentoja, mitä maksaisivat ja...OVAT LIIAN HALVAT!!!!!!!!!!!!!! Kaiken hyvän lisäksi ystävälläni sattuu olemaan oma lomansa samaan aikaan. APUA!!!

Lähde: Total Vacations. Katsokaa nyt mikä paratiisi...

Ongelma on nyt vain majoitus. Ystävälläni on tilanne, että hänen luokseen en pysty menemään, heillä on asunnon etsiminen kesken ja tilaa ei ole. Hotellit maksavat varmasti hunajaa, ja budjetti ei kuitenkaan mikään miljoona ole. Nyt pitäisi sitten saada vinkkejä tai yllätyslöytöjä netistä, että saisi turvallisen, suht siistin ja kivan majoituksen. Hostellejahan varmaan löytyy pilvin pimein, se taas sitten on eri juttu että mihin uskaltaa päänsä yöksi painaa.

Jännittävää

Ikävä kyllä, Karibialla on vähän huono maine, ainakin mitä olen kuullut, näin rikollisuuden valossa. Siksi vähän jännittää. Reissuun kun olisin lähdössä ihan yksinäni. Tämmöinen pieni "äidin tuulettumisloma". Ei olisi kiva heti paratiisiin päästyään joutua ryöstetyksi tai jotain vielä pahempaa. Äh, ehkä pitäisi lopettaa niiden rikossarjojen tuijotus. Ei tosielämä ole kuitenkaan sarjojen elämän kaltaista :D

Rikossarjat ovat kyllä intohimoni. Hyllystäni löytyvät kaikki tähän asti julkaistut C.S.I-boxit (kaikista kolmesta tehdystä sarjasta) sekä nyt myös Criminal Minds-FBI-tutkijat sarja. Jälkimmäisessä ehdoton suosikkinäyttelijäni on Shermar Moore...roolinsa sarjassa on niin sympaattinen ja lämmin, että sellainen ystävä pitäisi olla jokaisella. Harmi vain, että sarjat harvoin toteutuvat tältä osin tosielämässä.

Nyt pitää lähteä viemään nappula päivähoitoon ja sitten hommiin...mutta jatkan postausta jälkeenpäin lisää :) Pidetään peukut pystyssä että Karibian loma onnistuisi!

Rankka päivä takana

Kyllä joskus pistää miettimään, miksi asioiden pitää mennä vaikeimman kautta. Menin tänään päivystykseen kontrolliin keskenmenoni vuoksi. Kohtu ei ollut tyhjentynyt, ja lääkärit sanoivat, että kaavinta olisi hyvä vaihtoehto. Itsekin olin siihen myöntyväinen. Halusin vain saada tämän ongelman pois alta.

Odoteltuani koko päivän päivystystoimenpidettä, lääkäri halusi tutkia minut vielä uudelleen. Hänen mielestään kohtuni oli vanhan sektioarpeni kohdalta sen verran ohut, että hän halusi erikoislääkärin mielipiteen, uskaltaako kaavintaa tehdä. Sana "ohut kohdunseinämä" kuulosti minusta aivan kamalalta ja järkytyin...onko kohtuni niin ohut, että se torpedoisi haaveeni saada lisää lapsia? Kaiken hyvän lisäksi lääkäri sanoi, että "en pysty tuohon vielä vastaamaan." Hiiteen lääkärit! Kai heidän pitäisi tietää???

Suutuinkin heille niin, että annoin heidän kuulla kunniansa. Mitkä lääkärit eivät osaa sanoa asioihin vastuaksia, joista jo pelottelevat?

Kohtua ei saatu tyhjäksi

Kaiken huipuksi, toimenpiteen jälkeen lääkäri totesi, että eivät saaneet kohtua tyhjäksi täysin. Etuseinämään oli jäänyt jokin "juntturassa" oleva kohta, jota eivät uskaltaneet kovin kovakouraisesti kaapia. Irti saadun materiaalin lähettivät patologille tutkittavaksi, ja minun pitäisi huomena mennä labrakokeisiin jotta katsottaisiin raskaushormoniarvo, jonka pitäisi laskea nyt kun keskenmeno on tapahtunut. Lisäksi saisin vielä kohdun tähystysajan, koska pitäisi katsoa, että kohtu saadaan täysin tyhjäksi...MIKSIIIIII??? Miksi tämän pitää mennä näin vaikeasti???

Pelkään suunnattomasti, että menetän mahdollisuuteni saada vielä lapsia. Koulutukseni puolesta tiedän, että mitään ei ole vielä menetetty, että lasten saaminenkin on mahdollista. Mutta sitten kun ajattelen asiaa ei-ammattilaisena, ja täysin vain omalta kohdaltani, niin pelko on suunnaton. En mitään muuta tahdo niin paljon kuin taas oman pienen nyytin joka tuoksuisi ihanasti vauvalle...

Nyt te, ketkä uskotte rukouksen voimaan, haastan ja pyydän teitä, rukoilkaa puolestani. Olo on epätoivoinen ja masentunut.

Vohveleita ja leikin riemua

Rakas mieheni päätti eilen illalla olla ihana, ja pyöräyttää minulle iltapalaksi vohveleita <3 Rakastan niitä, ihania, rasvaisia, sokerisia kaloripommeja!



Aina aiemmin jotenkin ajattelin, että vohvelit eivät ole lähellekään niin hyviä, kuin esim. letut. En tajua, miksi näin ajattelin. Chicagossa reissatessani kävin aivan ihanassa kahvilaravintolassa aamiaisella, jossa sai Belgialaisia vohveleita. Ne olivat aivan uskomattoman ihania...vaikka olivatkin vain tavallisia vohveleita, mansikoiden, banaanisiivujen, mustikoiden, kermavaahdon sekä runsaan vaahterasiirapin kera. Tämän jälkeen rakastuin vohveleihin loppuiäkseni.

Äitienpäiväiloa

Mieheni kyseli, mitä toivoisin äitienpäivälahjaksi. Minun on aina ollut vaikea keksiä toivomuksia, makuni kun tahtoo olla melkoisen kallis. Tottakai olisi ihanaa saada aina uusia timanttikoruja, alusvaatteita, kauneushoitolakäyntejä, kaikkea vastaavaa. Kaupassa kierrellessäni silmiini kuitenkin iski aivan ihana vohvelirauta.

Voi kuullostaa jotenkin tylsältä ja naurettavalta toivoa äitienpäivälahjaksi, tai lahjaksi yleensäkään, vohvelirautaa tai muuta vastaavaa kodinkonetta, mutta minä päätin toivoa sitä. Vanha vohvelirautani oli vuodelta miekka ja kivi, ja sillä tehdyt vohvelit, joskus vuonna x, eivät todellakaan olleet hyviä. Tällä uudella, Obh Nordican vohveliraudalla tehdyt vohvelit...AAAAAAAAAWWWWWW!!! Kielen vievät mennessään. Maku on taivaallinen...mansikoiden, kermavaahdon, banaanisiivujen sekä tietenkin runsaan vaahterasiirapin kera...harmi vaan, että vatsa kasvaa mikäli niitä useasti mutustaa. Noh, kait sitä voi silloin tällöin herkutella...voihan? ;)

Lapsen aito ilo

Poikaani odottaessani pelkäsin, miten osaisin leikkiä hänen kanssaan. Itselläni on yksi vanhempi sisar, eikä minulla ole ollut kokemusta poikien kanssa leikkimisestä, muuta kuin serkkuni kanssa pienenä, sekä toki hoitopaikassa. Mutta kuitenkin, leikkikokemukseni olivat pitkälti tyttöjen nukkeleikeistä. Onneksi huoleni oli turha...pienen kanssa keksii leikkejä milloin mistäkin. Kuten hupparin hupun sisään piiloon menemisestä...



Pienen naurua ja iloa on niin ihana seurata, oma sydän siinä hypähtää. Se riemu ja ilo on niin aitoa, ei mitään teeskenneltyä...oman pienen kanssa on niin ihana leikkiä <3

Eikä leikin tarvitse loppujen lopuksi mitään monimutkaista olla. Olemme tehneet legoista hiekkakakkuja sadepäivänä, jolloin hiekkalaatikolle ei ole ollut menemistä, menneet peiton alle piiloon ja huutaneet isiä etsimään, ja, mikäli muuta ei ole keksitty, katsottu yhdessä sylikkäin Muumeja ja Nalle Puhia videolta.

Tiikerin pomput

"Pör, pör, ja pör pör pör! Pir, pir, ja pir pir pir!" Tiikerin laulut ja hypyt ovat poikani mielestä kaikista kivoimmat. Niitä katsoessa nauru tulee helposti, ja pienet silmät tuikkivat ilosta. On se hieno asia, että nämä vanhat ja hyvät lastenohjelmat vielä löytyvät valikoimista. Ihan liikaa mielestäni on tullut lapsille väkivaltaisia ja ihmeellisiä robottiaiheisia ohjelmia.

Omassa lapsuudessani parhaita olivat TaoTao, Liisan seikkailut Ihmemaassa, Peukaloisen retket, Maija Mehiläinen...minne ovat nämä iloiset ja lempeät ohjelmat kadonneet? Onneksi niitä tulee uusintoina välillä, mutta miksi ihmeessä näitä korvaamaan ovat tulleet kaikki muut hölynpölyohjelmat? Sitten ihmetellään, miksi lapset ovat äkkipikaisia ja levottomia, väkivaltaisiakin. Mitä muuta voisivat olla, kun "lastenohjelmat" antavat kuvan, että vaikka kaveria vähän lyö, mitään ei tapahdu?

Mielestäni vanhempien tulisi tutustua ohjelmiin, joita antavat lastensa katsella. Näin ehkäistäisiin ehkäpä monia lasten hämmennyksiä ja pelkoja. Ikärajat eivät ole vain huvikseen ohelmiin asetettuja, itse en antaisi 15v lapseni katsoa K18-ohjelmaa, vaikka hän vaikuttaisikin ikäisekseen kypsältä. Tai pienen 2v:ni katsoa K7 ohjelmaa, edes yhdessä kanssani. Olen ehkä tiukka, mutta ei lapsellani ole ketään muutakaan, kuka suojelisi hänen kehitystään ja ajatusmaailmaansa.

Itse olin lapsena hyvin herkkä. Näin helposti painajaisia, mikäli olin vahingossakin sattunut näkemään jotain jännittävää ja pelottavaa televisiosta. Toivon, että osaan suojella omaa lastani tältä.

Televisio on hyvä väline, jota katsomalla voi oppia paljon asioita ja jossain mielessä esim. lastenohjelmat mielestäni rikastavat lapsen mielikuvitusta ja voivat olla hyvää ajanvietettä, tietyin aikarajoituksin. Koko päivää ei tarvitse ruutua tuijottaa, kukin vanhempi määrittää lapselleen sopivat rajat. Toki monissa lastenohjelmissakin on pelottavia kohtauksia, jotka voivat pientä pelottaa ja hämmentää. Vanhemman tulee silloin olla lähettyvillä ja valmiina selittämään ja lohduttamaan. Pieni oppii seuraamalla ja kuuntelemalla vanhempiaan. Toivottavasti osaan olla omalle lapselleni paras mahdollinen äiti <3

Ruokaa ja shoppailua kera rakkaan ystävän

Tänään pääsin tuulettumaan kaupungille, kun kävimme syömässä ja shoppaamassa ystäväni kanssa. Kiitos, ihana kisu! Pitkään aikaan emme olleet tavanneet, olikohan peräti edellisestä treffaamisesta kulunut päälle vuosi? Seuraavaan kertaan ei saa mennä yhtä kauan!

Kävimme Santa Fe-ravintolassa syömässä, ja täytyy todeta, että hyvää oli. Söin pihviä ja lohkoperunoita, perunat tosin olivat mielestäni turhan mausteiset. Join ihanaa punkkua ja ruokailun päätteeksi menimme shoppaamaan. Löysin kivan yöasun, (mielipidettä voisi sitten kysellä tuolta kaksilahkeiselta myöhemmin ;) ) kivan oloasusysteemin sekä ihanat pörrölämpösukat. Pienelle miehelle löysin kivan tiikerikuvioisen t-paidan sekä parit Ruskovillan villasukat viileämpiä ilmoja ajatellen.

Tuulista ja vesisadetta

Tänään on ollut koulujen päättäjäispäivä. Keli on ollut mitä surkein: kylmää tuulta sekä rankkaa vesisadetta. Toisaalta se on hyväkin, hillitsee ehkä osaltaan juhlimisintoa iltaisella. En jaksa ymmärtää tätä Suomen "juhlakulttuuria": miksi pitää vetää pää täyteen? Mitä se alkoholi oikein auttaa? Tuleehan siitä hetkeksi hauska fiilis, naurattaa, huvittaa, ja on mukamas niiiiiiin hauskaa. Mutta sitten seuraavana päivänä, onko sitten enää hauskaa? Pää kipeänä, parhaassa tapauksessa vessanpönttöä halaten, ruoka ei maistu, ja saattaa kuulla kavereilta että mitä "hauskaa" tulikaan tehtyä.

Itse ainakin pidän mieluummin juhlimisesta ihan limsan voimin: muistanpa ainakin kaikki tapahtumat, voin olla varma, etten ole tehnyt mitään noloa tai sellaista, mitä oikeasti en tekisi, eikä tarvitse yöllä/seuraavana päivänä herätä omasta oksennuksesta.

Voi, kun ihmiset ymmärtäisivät, että ei sitä viinaa tarvita niin suurissa määrin. Hyvän ruoan kanssa on kiva ottaa lasillinen punaviiniä tai siideriä/olutta, mutta eipä sitä tarvitse sen pidemmälle viedä. Mitä hauskaa on siinä, että höpisee ihan sekavia, hyvä että pysyy pystyssä, pahimmassa tapauksessa hyppää sänkyyn tuiki tuntemattoman kanssa tai jonkun tutunkin? Selvinpäin juhliminen on miljoona kertaa hauskempaa, uskallan väittää!

Sirkushuvia

Lähistöllämme esiintyi tänään sirkus, jonne ajattelin mennä pienen poikamme kanssa. Saavuimme paikalle, esitys alkoi klo 18. Hienoja trapetsiesityksiä sekä jonglööritemppuja näimmekin, sekä suloisia koiria ja minihevosen. Väliajan koittaessa kuitenkin päätimme lähteä kotiin, koska pikkuisemme väsyi ja alkoi kiukutella. Se on jännä, miten pikkuiset hermostuvat väsymyksen koittaessa. :)

Sirkus sinänsä oli ihan ok, se mitä ehdimme näkemään. Tosin ei vetänyt vertoja sirkus Finlandian esityksille, jotka näin viimeksi joskus ehkä 10v sitten. Tämä olikin joku pienempi sirkus, jossa esiintyi pääasiassa Romanialaisia ja Bulgarialaisia esiintyjiä.

Väliajalla lapsille oli poniratsastusta, kuvankin yritin ottaa pikkuisestani ponin selässä, mutta kuva valitettavasti epäonnistui. Laitan tähän toisen kuvan, jossa ratsastamme yhdessä vähän isommalla hepalla ystäväni tallilla jokin aika sitten :)

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä!

Mielialan suhteen tuo otsikko pitää paikkansa. Välillä paistaa aurinko, sitten sataa vettä ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, mutta silti, kesä on täällä. Eteenpäin on mentävä, katsottava kohti uusia haasteita.

Yksi keskenmeno ei saa koitua maailmanlopuksi. Loppujen lopuksi, niitä sattuu raskauksista niin paljon että tuskinpa olisi maailmassa yhtään muksua, tai ainakaan näin paljon mitä nyt, mikäli keskenmenon kokeneet olisivat lannistuneet. Ei muuta kuin harjoittelua lisää ja toivotaan että seuraava onnistuu ;)