Lahdimme aamupaivalla kohti Maracas Bayta, hiekkarantaa. Odotuksissani odotin jotain vastaavaa kuin Pitch Lake-reissulla. Ajelimme pitkaan, parin tunnin ajan. Ylos vuoren rinteita, pienia kapeita teita. Upeita maisemia nain ymparillani...en voinut ymmartaa etta tallaista olisi. Voi minua, en yhtaan osannut arvata, mita nakisin kun saapuisimme perille...
Yhdessa kohtaa pysahdyimme ostamaan katukojuista hieman makeisia. Fudge oli samantapainen kuin Suomessa, mutta voi sita makueroa! Taman paikan fudge oli jotain aivan uskomattoman suussasulavaa ja ihanaa...naminaminaminam... Tassa vaiheessa hieman pelkasin,etta mitahan reissusta tulee. Iski paalle nimittain raju sadekuuro, ja matkalla tihutteli myos tasaiseen tahtiin. Mielessani rukoilin, etta Jumala antaisi sadepilvien vaistya, kunhan rannalle paasisimme.
Maracas Bay
Kun saavuimme perille, henkeni salpautui. Nakyma edessani oli kuin suoraan googlen sivujen kuvista. Ja viela upeampaa. Eihan mitaan ihanuutta pysty tarkasti kameralle vangitsemaan. Palmuja, kirkas meri, pitka, valkoinen hiekkaranta...unelmani. Eika merkkiakaan sadepilvista. Onnenkyyneleet alkoivat valua silmistani. Ikuinen unelmani, haaveeni, se oli vihdoin toteutunut. Enka ollut ollenkaan osannut kuvitella, etta jokin olisi voinut olla yhtaan mitaan tallaista.
Kuvat on otettu Googlen kuvahausta, koska en vielakaan pysty laittamaan omia ottamiani koska kaapeli puuttuu. Mutta tallaista oli vastassa.
Kaiken hyvan lisaksi kirjeystavani kertoi, etta kun tiistaina suuntaisimme Tobagon saarelle, luvassa olisi jotain viela parempaa. Voiko mikaan oikeasti olla parempaa kuin tama?
Onnenpaivani
Aallot olivat huimia. Yhden aallon rynniessa ylitseni kadotin vahvuuksilla olevat aurinkolasini. Ne tippuivat aallon mukana paastani. Hieman hermostuin, mina kun olen ilman laseja kaytannossa sokea. Onneksi omat lasini olivat toki mukana, ja laukusta ne kavin hakemassa. Kavelin takaisin mereen, oletin toki etta eihan niita laseja enaa loytaisi, minka vesi tuo, sen se viekin. Mutta ei kauaakaan, kun huomasin jaloissani jotain tuttua: aurinkolasini! Ihmeellisesti aalto ei ollutkaan vienyt niita kauaksi, vaan ne jaivat lahelle lillumaan.
Onneni ei tahan loppunut: vein aurinkolasini laukulleni loydettyani ne, etteivat ne nyt enaa katoaisi. Palattuani ohitseni ui viiden dollarin seteli {paikallinen TT dollari). Alkoi hieman naurattaa, pitaisikohan lotota? Seteli oli vielapa taysin kayttokelpoinen, mita nyt hieman marka.
Lounaaksi ostimme rantakahvilasta haipurilaisen. Oli muuten ihan hyvaa. Mausteita sai lappaa oman makunsa mukaan tiskilla olevista kupeista. Juomaksi kumosin paikallisen oluen, joka muuten jai nyt suosikikseni. Harmi, etta sita ei Suomesta loydy.
Onni on rento olo
Ottaessani aaltoja vastaan, maatessani reporankana rannalla auringon lammittaessa ihoani, kaivaessani ihanaa valkoista kuumaa hiekkaa varpaillani, tajusin sen. Onni koostuu pienista elaman asioista. Tama loma tuli niin tarpeeseen...ja niin oikeaan kohtaan. Kotona olin hirvean stressaantunut ja vasynyt. Stressasin turhistakin asioista. Taalla olen miettinyt vain, etta toivottavasti olisi aurinkoa, kun menemme rannalle. Ja olen nauttinut! Olen tuntenut itseni vapaaksi kuin taivaan lintu. Olen niin onnellinen etta paasin tanne.
Saimme wifinkin toimimaan. Kirjeystavani lisasi puhelimeni jotenkin verkkoyhteyden listalle, etta sain "luvan" puhelimelleni yhdistaa wifiin. Nyt toimii siis sekin yhteys! Tosin, kun olen niin tumpelo teknisten laitteiden kanssa, en tieda, miten onnistuisi kuvien lisaaminen wifin valityksella. Ja toisaalta, tahdon myos saada muokattua kuvista oikean kokoisia ja hyvia tanne laitettavaksi, ennenkuin laitan niita tanne. Joten joudutte viela jonkin aikaa odottelemaan paratiisikuviani, mutta kylla ne sielta tulevat, lupaan sen :)
Huomena vuorossa sight seeing ja elaintarhareissu seka illalla suoajelu veneella katsomaan lintuja, jotka auringon laskiessa palaavat pesilleen. Lintujen varitys on punainen johtuen niiden syomista ravuista.
Jaan kylla ikuisesti velkaa isantaperheelleni tasta ihanasta kokemuksesta. He ovat kuskanneet minua ympari Trinidadia, uhraten omaa aikaansa ja varojaan. En tieda, kuinka voisin ikina korvata taman vieraanvaraisuuden. Toivottavasti saan kirjeystavani joskus vastavierailulle, niin voin ainakin yrittaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti