Yleensähän synnytyksen käynnistys tapahtuu siis joko Cytotec-nimisen lääkkeen avulla, joka asetetaan kohdunsuulle, (pehmittää ja kypsyttää kohdunsuuta, myöskin avaten sitä, jotta sitten saadaan kalvot puhki) tai, nykyisin erityisellä ballong-menetelmällä, jossa virtsakatetrin tapainen katetri palloineen ujutetaan kohdunsuulle ja täytetään keittosuolaliuoksella. Tämä ballong venyttää kohdunsuuta avaten sitä, ja kun se irtoaa, kalvot saadaan puhkaistua. Cytoteceissa on se ongelma, että ne usein aiheuttavat hervottoman kivuliaat ja hankalat supistukset. Näitä käytetään myös, mikäli raskaus syystä tai toisesta halutaan jossain vaiheessa keskeyttää, sekä, mikäli synnytyksen jälkeinen verenvuoto on niin runsasta, että kohtu pitää saada supistumaan nopeasti.
Itselläni siis tässä raskaudessa nyt on tilanne senkin verran hyvä, että kumpaakaan mekaanista toimenpidettä, Cytoteceja tai ballongia, ei tarvitsisi käyttää. Kohdunsuu on sen verran auki jo. Ilmeisesti ne supistukset, joita olen tuntenut viikkojen varsilla, ovat siis tehneet tehtävänsä. Mahtavaa! Toiveissa on edelleen, että synnytys käynnistyisi itsellään. Se olisi kaikista paras vaihtoehto.
Deadline
Nyytin deadline nyt kuitenkin on asetettu. Mikäli hän ei tahdo aiemmin itse tulla ulos, isoveljensä sinnikkäistä huuteluista ja aneluista huolimatta, maanantai 13.05. on päivä, jolloin häätö aloitetaan. Jännittynyt fiilis täällä kotona…tämä tulee olemaan viimeinen viikonloppu, kun perheessämme on kolme ihmistä. Samalla hurjaa, samalla niin uskomattoman ihanaa. Toivottavasti kaikki menee synnytyksessä hyvin ja pieni syntyy hyväkuntoisena ja terveenä. Sehän se pääasia on. Millään muulla ei ole väliä.
Sisimpääni on hiipinyt pieni pelko synnytystä kohtaan. Vaikka luonto onkin armollinen ja synnytyskivun unohtaa kovin helposti, niin näin synnytyksen lähestyessä mieleen muistuu pätkiä siitä, kuinka kipeä sitä edellisellä kertaa olikaan. Minulla ei ole koskaan ollut mikään raudanluja kipukynnys, päinvastoin. En kestä kipua paljoa ollenkaan. Nyt olen koettanut iskostaa itseäni eri ajattelutapoihin, kuinka kestää kipu. ”Kivulla sinun pitää synnyttämän” on jokatapauksessa todellista…
Siitä olen onnellinen, että näillä näkymin tulen saamaan taitavan kätilön synnytystäni hoitamaan. Ainakin toivon näin. Naistenklinikkahan täällä Helsingissä, jonne menen synnyttämään, on nyt väistynyt ”normaalisynnytysten” osalta muihin lähialueen sairaaloihin ja Naistenklinikalle on keskitetty vain riskiraskaudet. Tämä tarkoittaa myös sitä, että synnytykset ovat vähentyneet, samoin kuin henkilökunnan määrä totta kai. Mielessäni on ollut lista kätilöistä, joita kovin toivoisin avukseni synnytykseen, vaikka tiedänkin, että suuremmat suunnitelmat synnytyksen osalta kannattaisi jättää tekemättä, koska ne harvoin toteutuvat. Osa listani ammattilaisista valitettavasti on siirtynyt väistössä muihin sairaaloihin, enkä siis pysty heitä tuekseni saamaan. Lisäksi työaikajärjestelyt tietenkin tuottavat haastetta, eihän kukaan tee hommia 24/7 :D saati päivystä puhelimen kanssa, milloin sattuisin synnyttämään. Ilokseni kuulin kuitenkin, että yksi listallani olevista kätilöistä työskentelee maanantaina aamusta iltaan, ja yöksi tulee toinen jota toivoisin kovasti mukaan <3 Joten ehkäpä jokin suunnitelmastani toteutuu :D
Mustasukkaisuuden odottelua
Esikoisemme odottaa innolla sisaruksensa syntymistä. Olen jännityksellä miettinyt sitä, millainen alku tulee olemaan. Pikkuisemme on tällä hetkellä niin äidin perään, että isi ei kaikkeen kelpaa, ja äitiä on ikävä heti, mikäli kulman taakse katoaisin. Millainen tulee olemaan mustasukkaisuus? Tietenkään en jättäisi esikoistani kahden vauvan kanssa, vaikka hän vaarmasti rakastaakin sisarustaan niin eihän lapsista koskaan tiedä, otteet voivat olla rajut vaikka tarkoitus olisikin hellä.
Toisaalta en haluaisi murehtia etukäteen. Kuitenkin pikkuinen vaikuttaa olevan todella innoissaan sisaruksesta: kerrottuamme, että mummi tulee hänen seurakseen kun isi ja äiti lähtevät hakemaan vauvan kotiin, hän on päivittäin kysellyt, että milloin mummi tulee ja äiti ja isi hakee vauvan? Lisäksi ehkäpä maailman suloisin kommentti tuli muutama päivä sitten: pikkuiseni juoksi massuni luo, halasi sitä ja painoi kasvonsa kiinni massuun ja huusi: ”Vauva! Isoveli täällä! Vauva! Tule ulos!” :,) Äidin sydän suli.
Äitienpäivä
Äitienpäivä on aina ollut minulle tärkeä päivä. Vaikka tämä onkin toinen äitienpäiväni, jota pääsen kunnolla viettämään, lapsuudessani äitienpäivä oli erityinen. Äidille tehtiin kortti, ostettiin isän kanssa äitienpäiväruusu, jokin hieno lahja sekä tehtiin täytekakku. Kahvit vietiin äidille sänkyyn; äiti ei saanut nousta sängystä ennen, oli sitten herännyt tai ei. Käytännössä äidin tuli näytellä nukkuvaa :D Päivä kului äidin hemmottelussa. Tämä siis meidän perheemme äitienpäiväohjelma.
Vaikka aina sanotaankin, että pitäisi luoda omat perinteet kun perustaa oman perheen, niin jotkin asiat ovat, joiden toivoisin pysyvän juuri sellaisena, mihin olen tottunut. Itselleni äitienpäivä on juuri sellainen…olen tottunut äidin hemmotteluun, se on ollut itsestäänselvä asia. Mieheni onkin onnekseni tämän hienosti oppinut <3 Näinä kolmena edellisinä äitienpäivinä, jotka olen saanut viettää, olen saanut hemmottelua osakseni. Jännityksellä odotan, mitä tämä äitienpäivä tuo mukanaan. Tämä nimittäin jää historiaan. Viimeinen äitienpäiväni yhden lapsen äitinä. Tai mistä sitä tietää, jos nyytti päättääkin saapua juuri äitienpäiväksi <3 En pistäisi pahakseni sitäkään vaihtoehtoa.
Ihanaa kesän alkua (kesä se on, västäräkit ja pääskytkin ovat jo saapuneet!) teille, lukijani! Seuraava postaus näillä näkymin tuleekin olemaan postaus, jossa kerron uudesta perheenjäsenestämme <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti