Vauvantuoksuista arkea

Nyt onkin aihetta postaukseen. Meille on syntynyt pieni prinsessa, 14.05.2013 kello 19.16. Strategiset mitat: 3450g 49cm. Päänympärys 33.5cm.  Olotila on onnellisen hämmentynyt: minulla on nyt kaksi lasta. Poika ja tyttö. Maailman ihanimmat ja suloisimmat. Minun pienet lapseni.


Käynnistyspäivä

13.05. maanantaina menin kello 11.00 osastolle synnytyksen käynnistystä varten. Tuolloin oli raskausviikkoja takana 39+0, pidemmällä, mitä olin itse ajatellut että ikinä tämän diabeteksen kanssa pääsisin. Olin väsynyt, edellisenä yönä olin nukkunut vain noin kolme tuntia, toinen kissoistamme päätti illalla virtsata verta ja päivystykseenhän hänet oli vietävä. Onneksi mitään vakavaa ei löytynyt, eläinlääkäri epäili idiopaattista virtsatieinfektiota, joka johtunee stressistä. Mistä kisumme sitten stressin oli kehittänyt, sitä ei voi tietää. Esikoisemme rakastaa kisua yli kaiken, ja jahtaa usein tätä haluten paijata. Se voi olla yksi syy,  toinen saattoi olla lähestyvä synnytys. Eläimet kuulemma aistivat/haistavat äidistä, milloin synnytys tapahtuu.


Salissa

Sain kätilökseni ihanan, kokeneen kätilön, jonka iloinen ja rempseä olemus oli juuri oikea viemään omaa jännitystäni sekä pelkoani pois. Hän valoi minuun uskoa, että synnytys menee juuri niin, kuin on tarkoitettu. Ja se tärkein: tulisin selviämään kunnialla, oli synnytystapa sitten alatie tai sektio. Sektiotahan pelkäsin kuin ruttoa.

Supistukset alkoivat pian tiputuksen aloituksen jälkeen. Alkuun yritin vain hengitellä kivun tullessa, pian otin ilokaasun avukseni. Edellisessä synnytyksessä ilokaasusta ei juurikaan ollut apua, koska en osannut ajoittaa sen hengittämistä oikein. Ilokaasun hengitys tulee aloittaa silloin, kun supistus juuri alkaa tulla, mieluiten hieman etuajassa kuin silloin, kun supistus juuri on iskenyt päälle. Ilokaasu ei vie kipua täysin pois, mutta leikkaa supistukselta terävimmän kärjen pois. Tämä tapahtui nyt minullekin. Saavutin ”kivan” pöhnän, enkä nyt ihmettele yhtään, miksi ilokaasua nykyään käytetään myös vääriin tarkoituksiin. Kyllähän sillä nimittäin pään sekaisin saa.

Kauan en jaksanut sinnitellä pelkän kaasun turvin. Halusin epiduraalipuudutuksen. Anestesialääkäri tuli asettamaan katetrin selkääni. Puudutus ei ihan täydellinen ollut, mutta siinä tilanteessa riittävä.  Liekö prinsessa myös painanut tarjonnallaan jotain hermoa, koskapa vasen takareiteni kramppasi synnytyksen loppuun saakka, eikä siihen auttanut mikään lämpöpussi tai lisäkipulääke. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ilokaasun sekä epiduraalin yhdistelmä avitti minut synnytyksen loppuun saakka.

Vuorot vaihtuivat kätilöillä, ja sain toisen, aivan ihanan kätilön tuekseni. Olen niin kiitollinen näistä ihanista kätilöistä jotka olivat tukenani. Synnytykseni onnistuminen on myös heidän ansiotaan.

Seuraava kuva on netistä napattu, ei omani :) 

Täydellinen lopputulos

Lopulta pääsin ponnistamaan. Eipä ole niin helppoa yrittää punkea uutta ihmistä maailmaan…prinsessammekin sattui olemaan väärässä tarjonnassa, kasvot ylöspäin, kun pitäisi olla alaspäin. Laskeutuminen vei pidemmän aikaa.  Sektiouhkakin häilyi ilmassa, mutta onnekseni ihanat lääkärit pystyivät ammattitaidollaan tämän välttämään.  Loppu hyvin, kaikki hyvin: syntyi 8 apgar-pisteen arvoinen pieni, ihana, suloinen, täydellinen prinsessa <3 Onnenkyyneleet vain valuivat.
Kävinkin tänään viemässä koko tiimille pienet kiitoslahjat, niin kiitollinen olin että sain kokea itselleni täydellisen synnytyksen.


Isoveljen onni

Isoveli on menettänyt sydämensä pikkusiskolleen. Haluaa pitää sylissä, paijata, juttelee: ”Minun pikkusiskoni” ”Minun vauvani”. ”Rakastan pikkusiskoa”. <3 On niin suloista katsoa pienen kiintymystä. Toivottavasti tilanne ei muutukaan, kun hän ymmärtää, että sisko tuli jäädäkseen :D
Mustasukkaisuuttakin on ollut, mutta kohdistuen lähinnä onneksi vain minuun sekä mieheeni. Uhma on lisääntynyt, kuulo on hyvin valikoiva, sekä huomiota haetaan potkimalla sekä huitomalla. Olen yrittänyt huomiota antaa esikoiselleni aina kun vain vauvanhoidolta pystyn, mutta tokihan kaikkeen samaan en pysty kuin ennen vauvan syntymää. Toivoa vain täytyy, että pikkuinen ei koe kovin syrjäytyvänsä. Äidin sydämeen sattuu välillä nähdä, kuinka pikkuinen haluaisi äidin syliin mutta siskon ruokailuhetki on juuri silloin kesken eikä syliin mahdu kahta yhtäaikaa :( Onneksi rakas esikoiseni on kuitenkin perusluonteeltaan iloinen ja hellä, lisäksi olen suunnitellut kaikkea kivaa mitä voimme tehdä yhdessä kun isukki palaa töihin parin viikon kuluttua. Ja voihan olla, että mustiskausi menee pian ohitsekin ihan itsestään. Kaikki on mahdollista :)