Menin siis viikko sitten poliklinikalle, jotta saisin pillerit, jotka tyhjentäisivät kohdun. Lääkäri totesikin ultrattuaan pitkään, että hänen mielestään tilanne on epävarma, eikä tahtoisi, että hätiköidään tyhjennyksen kanssa koska voi olla mahdollista että lapsi onkin kunnossa. Totesi kyllä, että on edelleen mahdollista, että raskaus ei ole normaalisti edennyt...fiilikset olivat kaksijakoiset: toisaalta olin huojentunut, että ehkä onkin mahdollisuus? Toisaalta olin hyvin pettynyt, ja peloissani, että jos saankin turhaa toivomisaikaa. Päätin kuitenkin luottaa Jumalaan, että Hän järjestää kaiken ja kaikki on Hänen käsissään...kävi miten kävi.
Viikon odotin...ja toivoin, ja rukoilin. Jännitin, mietin, pohdin kaikkia vaihtoehtoja. Perjantain tullessa, ja lääkäriajan koittaessa, menin polille uudelleen mieheni kanssa. Kaiken hyvän lisäksi lääkärinmokoma oli myöhässä ajoista puoli tuntia, ja se lisäsi jännitystäni. Miksi ihmeessä saan jännittää ja odottaa näin kauan?
Tulos oli varma
Ultran tulos oli musertavan varma: pikkuisemme oli lopettanut kehittymisen, ja sekin pieni sikiökaiku, joka viikko sitten oli näkynyt, oli jo surkastumassa pois. Mitään oireita edelleenkään minulla ei ollut ollut...vaihtoehtoja olisi siis nyt kolme: odottaa, jotta vuoto alkaisi itsestään, ottaa pillerit, jotka käynnistäisivät kohdun tyhjentymisen, tai, turvautua kaavintaan, joka olisi sitten viikon kuluttua. Kaavinta on kuitenkin aina riski kohdulle ja seuraavia raskauksia ajatellen, joten valitsin mieluummin hellemmän metodin, pillerit. Sainkin ne mukaani kätilöltä.
Lääkäri ja kätilö molemmat vakuuttelivat minulle, että keskenmenoja sattuu, (jopa 50% kaikista raskauksista!) mitään en ole itse tehnyt mikä olisi aiheuttanut keskenmenon, syytä ei välttämättä ole ns. missään. Suurella todennäköisyydellä alkio oli jotenkin "viallinen" ja luonto sitten korjasi asian, ja poisti sen. Lohduttavaa kuulemma on, että olen tullut raskaaksi, ja tämä keskenmeno ei vaikuttaisi mitenkään siihen, että tulisinko myöhemmin raskaaksi uudelleen. Tiedänhän minä nuo kaikki lohduttavat sanat jo koulutukseni perusteella, mutta eivätpä ne hirveästi omalle kohdalle sattuessa lohduta. Koulutus on mielenkiintoinen asia: teoriassa tiedät kaiken, osaat neuvoa omia asiakkaitasi, ja uskot siihen mitä heille neuvot. Sitten, kun jokin (ikävä) asia sattuu omalle kohdalle, onkin ihan "pystymetsästä" eikä tiedä mistään mitään. En voi olla ajattelematta, teinkö sittenkin jotain alkuraskaudessa, joka pilasi kaiken...oliko se syömäni Burana-kuuri, ennenkuin edes tiesin raskaudesta? Oliko perussairauteni Diabetes syynä keskenmenoon? Tasapainoni oli kuitenkin heitellyt, vaikka pitkäaikaisarvoa mittaava määre olikin lääkärin mukaan hyvä. Ehkä se, että olin niin onnellinen raskaudesta, ja en osannut olla siitä hiljaa vaikka ensin niin ajattelin, pilasi kaiken...karmaa? Ei, karmaan en sentään usko...noh, ikinä en saa tietää, mikä oli tähän syynä. Toivottavasti en enää ikinä tule samaa kokemaan...
Kipuja onneksi ei ole ollut, vaikka pillerit saivatkin kohdun tyhjentymisen nopeasti käyntiin. Normikipulääkkeet toimivat hyvin. Muuten voinkin vain ihmetellä edelleen, kuinka niin moni nuori (ja vähän vanhempikin) nainen vapaahetoisesti kokee tämän abortin muodossa. Itse en aborttia kannata millään tavalla, itselleni en sitä missään tilanteessa hyväksyisi. Nyt kuitenkin tässä totean, koska tämä aihe kuitenkin saa monet provosoitumaan, että en tuomitse ketään, joka aborttiin päätyy elämässään. Joillekin se on helppo päätös, mutta uskon, että suurimmalle osalle se ei sitä ole. Kukin toimii omantuntonsa mukaan, enkä minä ole oikea ihminen tuomitsemaan ketään.
Aurinko paistaa kyllä minullekin
Aurinko paistaa ulkona...jospa se paistaisi vielä minullekin. Pakko uskoa, ja luottaa, että tuhkasta nousee uusi aamu. Jonain päivänä toivottavasti ymmärrän, mikä merkitys tälläkin kivulla oli. Uskon, että ilman kipua, en voisi olla onnellinen niistä elämän ihanista ja onnellisista asioista, joita minulla on. Jos kaikki aina menisi täydellisesti, kuinka voisin kiittää hyvistä asioista, kun en ymmärtäisi niiden arvoa?
Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.
Aika kutoo suurta salaisuutta:
KIVUN KAUTTA JUMALA LUO UUTTA.
Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan.
Kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.
Vaikkei silmä vielä nähdä saata
TUSKAKIN ON TOIVON KASVUMAATA.
(~ Anna-Mari Kaskinen ~)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti