Jännittää

Kuten eilen jo kirjoitin, huomena pitäisi mennä synnytyssaliin harjoitteluun. Jännitys alkaa hiipimään...kuinka sitä osaisi muistaa kaiken teorian, joka on opetettu? Ja sen kaiken taidon, jota on harjoiteltu simulaatioissa? Onneksi ensimmäisenä päivänä ei tarvitse olla mestari...Mutta se itsekriittisyys ja täydellisyyden tavoittelu...ne ovat  heikkouteni. Jos en heti onnistu, helposti ahdistun ja masennun, etten mitään osaakaan. Toivottavasti sitä kasvaisi noiden suhteen...

Taitolaji on myös yrittää pitää pieni ihmisalku väkisin hereillä. Kävimme tänään pikkuisen päiväuniaikaan eräässä tilaisuudessa, sinne suuntaan meno onnistui, ettei pieni nukahtanut autoon. Mutta sitten tulomatka...voi sitä kaikkea mitä yritimme keksiä mieheni kanssa, ja sitten, noin puoli kilometriä ennen kotia, pikkuisen silmät vain painuivat kiinni väkisin :D hereillä yritimme pitää siksi, kun tilaisuuteen oli vain noin 20min ajomatka suuntaansa, jos olisimme antaneet pienen nukkua tuon pätkän vain, niin päiväunet olisivat sitten menneet siinä, ja kesken unien herättäminen tuntui ajatuksena hirveämmältä kuin se, että yrittää pitää pienen hereillä kunnes ollaan kotona ja sitten saisi nukkua niin kauan kuin nukuttaa. Varpaiden ja naaman kutitus, laulaminen, leikkiminen...kaikki yritettiin. On se hauska nähdä miten kun toinen on oikein väsynyt, mikään ei häiritse jos oikeasti on unessa :D

Nyt nuo minun elämäni miehet istuvat keittiön lattialla ja natustavat yhdessä appelsiinia. Voiko mikään olla suloisempi näky kuin se, kun isi ja poika istuvat yhdessä lattialla ja touhuavat yhteisiä juttujaan...näyttää appelsiini maistuvan, kun lisääkin tahtoisi :) tosin näköjään sisukset on appelsiinista imetty, ja kuoret palautuvat sitten paidalle...tapansa kullakin syödä appelsiinia :)

Huomista odotellessa ja jännittäessä. Saas nähdä tuleeko uni silmään ensi yönä :)