Mistä blogin nimi?

Hei kaikki!

Jännää nähdä, alkaako tätä kukaan seuraamaan. Huvikseni ajattelin perustaa blogin, johon kirjoittelisin mietteitäni elämästäni, tai nyt elämästä yleensä. Katsotaan miten kauan tätä jaksaa pitää, tai innostuuko tästä touhusta ylipäätään.

Mistä blogilleni tuli nimi? Siihen en oikein järkevää vastausta osaa antaa, mietiskelin pitkään, mikä voisi olla hauska, mutta kuitenkin samalla mielenkiintoinen nimi blogille. Sitten vain keksin tuon, salaisuuksia sydänpurkista, nimen. Katsotaan, kuinka paljon elämäni salaisuuksia uskallan raottaa ;)

Olen 28-vuotias, yhden eläväisen, 1.3v villiviikarin äiti Helsingistä. Helmikuussa pitäisi valmistua kätilöksi, pitkän haaveen jälkeen. Rankkaa on opiskelu toki ollut, vaikka sainkin suurimman osan opinnoistani hyväksiluettua aiempien sairaanhoitaja-opintojeni vuoksi. Tällä hetkellä painan työharjoittelua, joka kestääkin aina valmistumiseeni saakka. Maanantaina pitäisi mennä synnytyssaliin 7vkon ajaksi...hui! Hieman kieltämättä jännittää ja pelottaakin, synnytykset ovat niin oma spesiaalikenttänsä, että kuinka niitä osaisi hoitaa. Sairaanhoitajana nyt pystyy menemään töihin melkein mille osastolle vain, jossa sairaanhoitajaa tarvitaan, samalla koulutuksella pystyy menemään joka osastolle, mutta synnytykset...ne jännittävät. Tottakai kaikkeen oppii, mitä opiskelee ja harjoittelee, ja se syvin oppiminenhan tulee juuri käytännön kokemuksesta. Mutta...noh, onneksi minun ei tarvitse heti osata kaikkea. Kerrankin voin heittäytyä "tyhmäksi opiskelijaksi" joka on hieman avutonkin alkuun. On välillä ollut harojitteluissa hankaluuksia asennoitua opiskelijan rooliin, koska aiemmat harjoittelupaikkani (esim. lapsivuodeosasto) ovat olleet osastoja, joilla pärjää vallan hyvin sairaanhoitajankin koulutuksella. Ja siitä puolesta kun on työkokemusta jo noin 4v ajalta...

Pieni rakas poikani tuolla tuhisee viereisessä huoneessa sikeässä unessa. Pieni nukahti jo tuossa seitsemän aikoihin, suloinen pieni rakkaus <3 Vaikka itse lukeudun aamu-unisiin tyyppeihin, niin kyllä nautin tästä, että minimies menee nukkumaan jo seitsemän pintaan, jotta jää sitten hieman aikaa itselle sekä parisuhteellekin. Vaikkakin aamut alkavat sitten jo kuuden-seitsemän pintaan, niin tunnen tämän tyylin sopivan itselleni parhaiten.

Pienen elämää on ollut niin ihana seurata vierestä...nyt hän opettelee kävelemään, pienet suloiset haparoivat askeleet ovat niin suloisia <3 ja milloin on ollut yhtä hauskaa katsoa vierestä, kun toinen syö? :D Ei ole suloisempaa kuin nähdä onnesta soikeat kasvot, kun pieni ymmärtää, että "hei, minä osaan itse!!!" Vaikka vauva-arki on raskasta, niin on se kyllä niin palkitsevaakin. En vaihtaisi tätä mihinkään <3